SOCIAL MEDIA

lauantai 7. syyskuuta 2019

NAINEN +45: Viidenkympin villitys

Oletko koskaan kuullut viidenkympin villityksestä tai tyhjän pesän syndroomasta? No et tietenkään, eihän noista kukaan ole kuullut😂 Tuosta ensimmäisestä käsitteestä minulle tulee ensimmäisenä mieleen vieraat miehet, pettäminen, epätoivoinen yritys näyttää nuoremmalta kuin on, minihameet, verkkosukkahousut, räkäposkella valomerkin aikaan, poliisiauto pihassa, lumihanki, naistentanssit, avioero jne. Kuten huomaat, niin ei mitään niin kamalan positiivista vaan lähinnä epätoivoista villitystä, jossa koko elämä saattaa mennä uusiksi, läheiset kärsii ja homma menee jollakin tavalla hulvattoman hallitsemattomaksi ja kaikki hajoaa käsiin. 
Yhtenä päivänä sitä huomaa ja ymmärtää, että lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, oravanpyörä hellittää ja onkin aikaa itselleen ja omille jutuilleen. Vanhempi poika on jo muuttanut omilleen ja nuorempi 19-vuotias poika asuu vielä ainakin jonkin aikaa kotona. Viimeiset 20 vuotta ovat vilahtaneet ohi kuin ohikiitävä juna ja energisistä vilperteistä on kasvanut kaksi aikuista tasapainoista  huipputyyppiä, jotka pärjäävät omillaan. Pahinta mitä voisin tehdä olisi se, että jäisin roikkumaan lapsiini estäen heidän itsenäistymisensä ja kasvamisensa. Olen tilanteessa, jossa väistämättä joudun määrittämään itseni uudelleen, uuden edessä.

Kävelin isoa taloa päästä päähän ihmetellen mihin vuodet katosivat, ketä nyt paimentaisin ja varoittelisin kaikista maailman vaaroista, kenelle tuunailisin salaattia ja mun terveellisiä herkkuja? Ikäkriisiäkin hieman pukkasi. Haikeana muistelin ruuhkavuosia, jolloin viikonloput menivät aamusta iltaan jäähallilla talkoissa ja pelejä katsoessa, loppuaika hikisiä treenivaatteita pesten ja ruokaa laittaessa. Herran jumala olen muuten laittanut elämäni aikana ruokaa!!! Illalla kaaduin väsyneenä sänkyyn ja usein se oli ensimmäinen kerta kun koko päivän aikana rauhotuin. Yhtäakkiä pyykkivuori ei ollutkaan enää huoneen korkuinen eikä sormenjälkiä tarvitse pyyhkiä hullun raivolla manaten lasikaiteista ja -ovista, kodinhoitohuone ei löyhkännyt hikisten vaatteiden takia ja jääkaappi ei ollut koko aikaa tyhjä. Yhtäkkiä kiire hellitti ja olikin a-i-k-a-a. Samaan syssyyn biologinen kello tikitti armottomasti ja mieliala saattoi heitellä itkuisesta tuherruksesta ylimpään onnen tunteeseen saman tunnin sisällä ja huomasin, että öisin tarkenee nukkua ihan vaan lakanalla. Lue täältä suuren suosion saanut postaus "Peitto päälle, peitto pois".
Sitten alkoi tapahtumaan outoja juttuja. Huomasin, että aloin nauramaan katketakseni mainokselle, jossa mamma syö sohvalla sipsiä televisiota katsellen samalla kun aikuinen tytär huutaa vaativasti äitiä parvekkeen alla. Mamma tuiskasee tyttärelleen, että "Ole hiljaa, mä olen hommani tehnyt" eikä keskeytä television katselua. Kuuntelen huvittuneena vanha nainen hunningolla biisin sanoja vaikka ne eivät  sanatarkasti omaa elämääni kuvaakaan. Huomaan yllättäen, että minullahan on aikaa itselleni perhana soikoon- kaiken raskaanaolon, imetysrumban, harrastushelvetin, kuskaamisen, talkootyön, vanhempainiltojen, kokeisiin kuulustelun, ruoanlaiton ja huolehtimisen, huolehtimisen ja huolehtimisen jälkeen. Ikään kuin heräisin kahdenkymmenen vuoden koomasta tai ikiunesta vaikka olenkin nauttinut äitiydestä täysin rinnoin kokematta, että olen uhrannut elämästäni yhtään tuntia.
Viime aikoina olen huomannut selvästi, että kaipaan uusia tuulia elämääni vähän joka elämänalueella. Olen aina ollut arki-ihminen, joka on rakastanut perusarkea vähän liiankin kanssa. Vaikka olemme olleet missä tahansa maailmaa luksus lomakohteissa, niin minulle kohokohta on kuitenkin aina ollut se, että pääsen omaan kotiin ja saan palata arjen rutiineihin. Olen ollut kieltämättä äiti, joka on laittanut lasten tarpeet omieni edelle ja olen siitä hyvin onnellinen, että näin on ollut. Ensin on ollut lapset, sitten koira ja viimeisenä minä. Ja mieskin jossakin tuossa välissä. Vaikka minulla on aina ollut omat juttuni kuten harrastuksia, blogi, työ jne, niin tärkeysjärjestys on aina ollut selvä. Mutta kaikella on aikansa... 


Jokin aika sitten minua alkoi kiinnostamaan oma ulkonäköni ihan eri tavalla kuin ennen: peilistä katsoi keski-ikäinen nainen, jonka kasvoihin oli ilmestynyt muutama juonne (idioottina olin luottanut kookosöljyn luonnolliseen voimaan- hah) ja jonka lanteille oli ilmestynyt kuin tyhjästä muutama kilo- missä hemmetin välissä?😏 Tiedostin vahvasti, että nyt minun kuuluisi ajatella, että juonteet ovat ihana merkki elätystä elämästä ja nauramisesta, samoin muutama kilo- eihän lähes viisikymppisen naisen tarvitse olla enää missin mitoissa eikä näyttää samalta kuin kolmekymppisenä. Kehopositiivisuus on ihanaa, mutta paskat! Toki on upeaa jos oikeasti on sinut juonteiden (joo tiedän, että niitä tulee kaikille) ja kilojen kanssa, mutta entäs jos se henkilö joka katsoo peilistä ei tunnukaan enää sinulta itseltäsi? Entäs jos sinulla pääseekin huuto nähdessäsi oman peilikuvasi ja haluatkin näyttää paremmalta- ainakin omissa silmissäsi? Kuka yleensäkin määrittää sen miten kuuluisi ajatella ja miltä tulisi näyttää?
Kauneushoitoja, HIIT-treeniä, tanssitunteja
Siitä se villitys sitten lähti. Milloin olin viimeksi käynyt kosmetologilla tai kauneushoidoissa- 17 vuotta sitten! Voiko näille alkaville juonteille tehdä jotakin muutakin kuin pistää koko naama uusiksi? Missä vaiheessa minulle on tullut jalkoihin suonikohjuja ja miten niitä voi tulla vaikka en ole koskaan ollut ylipainoinen, liikun paljon ja syön terveellisesti? Ja missä ihmeen vaiheessa minulle aina hoikalle ihmiselle on tullut 5 kiloa lisää painoa? Missä vaiheessa olen päästänyt hiuksenikin kasvamaan näin pitkäksi ja alkanut pitää ponihäntää? Olen 17 vuotta joogannut ja koko elämäni ajan lenkkeillyt ja käynyt salilla- olisiko aika laajentaa treenikuviota? Voisinkohan alkaa harrastamaan saksanpaimenkoirani kanssa muitakin lajeja kuin metsäjälkeä? Voisinko tehdä töitäni ja kirjoittaa blogiani hieman eri tavalla kuin ennen? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihan kuin olisin herännyt vuosikymmenten pituisesta unesta ja näin elämäni ihan eri tavalla kuin ennen. Mitä minulle tapahtuu?

Aloin hoitamaan ihoani: imin itseeni kaiken tiedon, miten voin hoitaa ihoani ja ehkäistä juonteiden syntymistä. Minulle on tehty mikroneulausta ja tehokkaita entsyymihoitoja ja käytän markkinoiden tehokkaimpia ihonhoitotuotteista. Aloimme ottamaan mieheni kanssa yksityis tanssitunteja ja käymään uimahallissa pari kertaa viikossa. Leikkasin itselleni polkkatukan. Laihdutin pois ne ärsyttävät 5 kiloa ja aloin kirjoittamaan blogiini painonhallintaan liittyviä postauksia. Otin uusia tatuointeja ja aloitin tekemään kortisolitasoja alentavaa HIIT-treeniä. Aloin myös lepäämään enemmän enkä enää ole valmis joka juttuun kuin partiopoika jos olen väsynyt (tässä on vielä paljon opeteltavaa). 

Vaikka korkkarit eivät olekaan lentäneet kattoon sanan varsinaisessa merkityksessä, niin voin omalta osaltani todeta, että viidenkympin villitys on totta. Elän sitä tällä hetkellä ja nautin joka hetkestä. Todella monet asiat ovat muuttuneet elämässäni viimeisen kahden vuoden aikana. Olen kuitenkin sinut ikäni kanssa (48-vuotta) enkä haikaile nuoruuden perään, sillä tämä elämänvaihe on tosi mukava: olen kasvattanut lapseni aikuiseksi, ollut läsnä heidän elämässään ja olen vieläkin- ei vanhemmuus mihinkään katoa kasvatusvastuun katoamisen vuoksi. Mutta nyt on minun vuoroni elää itsekästä elämää, panostaa itseeni ja parisuhteeseeni ihan uudella tavalla ja nauttia tästä kaikesta täysin rinnoin. Lorealin sanoin "I`m worth it"😉 Ja niin ole säkin💗

Villittääkö sinua rakas kulta pieni Mussukka? Jos, niin kerro ihmeessä miten😁 Tiedoksesi kaikille, että blogissani alkaa ensi viikolla ihan uusi mielenkiintoinen "Terapeutin sohvalla"- postaussarja, jossa ratkaisukeskeinen, vaativan erityistason psykoterapeutti Annette Nyholm alkaa kirjoittaa vieraskynäpostauksia. Ensimmäisen postauksen aihe sopii tämän postauksen teemaan eli IRTIOTTOJA😀 Ps. Tämän postauksen kuvat, jotka ovat toteutettu yhteistyössä Pasi Hakalan/Studio Varjo ja Anniina Harvian kanssa, ovat tietenkin myös osa villitystä😀
Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Lähetä kommentti