SOCIAL MEDIA

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Blogin facessa yli 8 300 seuraajaa- suuren seuraajamäärän siunaus ja kirous

Blogin facebookissa on nyt yli 8 000 tykkääjää ja seuraajia yli 8 300. Lisäksi omassa facessa kavereita ja seuraajia on noin 6 000 ja instassa yli 3 000. Osittain nuo seuraajat ovat varmaan samoja eri kanavissa, joten tarkkaa seuraajamäärää on mahdotonta sanoa. Lisäksi blogin on ollut jo pitkään suosituimpien terveysblogien joukossa Suomessa. Kun tuo 8 000 tykkääjän raja ylittyi, olin ihmeissäni ja hämmentynyt. Toki seuraajamäärä on kasvanut tasaisesti vuosien aikana eli olen tottunut asiaan pikku hiljaa, mutta silti. Blogin suosio on yllättänyt minut täysin. Kun aloin bloggaamaan 3,5 vuotta sitten, ajattelin kirjoitella asioita blogiin itseäni varten. Ruokaohjeita aloin kirjoittamaan poikiani varten, kun he kyselivät miten he osaavat tehdä vähähiilarista pizzaa ja karppirullaa kun minua ei enää ole. Varsinkin vhh ruokaohjeiden suosio on ollut järisyttävää, joitakin postauksia on luettu lähes 100 000 kertaa.

Blogi on vaan yksi somekanavani: pääasiallisin kanava minulla on blogin facebook, jonne postaan paljon enemmän kuin tänne blogiin. Lisäksi olen viime aikoina aktivoitunut instan kanssa, jonne lataan kuvia kaikista eniten. Koska aikana on rajattu varsinaisen työni takia, yritän koko ajan vähentää koneella olo aikaani, että minulle jäisi vapaa-aikaakin. Tosiasia on kuitenkin se, että terveysasiat ovat intohimoni ja blogini on minulle ikään kuin lapsi. Pojat ovat jo aikuisia eli 19- ja 22-vuotiaita ja pitäähän minun jossakin saada roikkua😂
Suuren seuraajamäärän lieveilmiöt
Sen jälkeen kun seuraajamääräni kasvoi yli 5 000:nen eli marraskuussa 2018 ja tiettyjen lehtijuttujen jälkeen, kaikki muuttui yhtäkkiä ja alkoi esiintymään tiettyjä lieveilmiöitä. Meseen alkoi yhtäkkiä tulla yli kymmeniä viestiä päivässä ja jouduin käyttämään aikaani asiattomien viestien lähettäjien estämiseen. Kyse ei ollut vihapostista, vaan puhelimeni täyttyi mm. treffiehdotuksista yön aikana niin pahasti, että menetin kuukaudeksi yöuneni. Blogin facebookista olen estänyt ainostaan yhden ihmisen, joka purki omaa pahaa oloaan joka keskusteluun ja ei lopettanut vaikka te lukijat yrititte ihanasti häntä paimentaa. Henkilökohtaisesta facebookista sen sijaan olen joutunut estämään ihmisiä todella paljon ja teen sitä päivittäin. En haluaisi estää ketään, se vaan ei tunnu hyvältä. Pääsääntöisesti viestit ovat ainoastaan imartelevia, mutta on joukossa ollut muutakin: minulle on mm.
tarjottu myös isoja summia rahaa jos lähettäisin itseästäni videoita ja olen saanut mitä ihmeellisempiä ehdotuksia! En voi ymmärtää, miten joku haluaisi maksaa siitä, että katselee minua videolla😏😏 

Loppuvuodesta mietin bloggaamisen lopettamista
Loppuvuodesta 2018 mietin pitkään bloggaamisen lopettamista. Tiesin, ettei paluuta entiseen enää ole eli joko lopetan tai jos päätän jatkaa, niin jatkan täysillä. Mietin asiaa rauhassa koko loppuvuoden. Opin näiden viikkojen aikana elämään asian kanssa, sain yöuneni takaisin ja päätin jatkaa. Tärkeinä tukihenkilöinä taas kerran olivat poikani Allu ja Noppa sekä mieheni Kari, jotka ovat neuvoneet, tukeneet ja auttaneet. Toki hekin ovat olleet tilanteesta ihmeissään kun näkivät miten paljon niitä viestejä oikeasti tuli. Nykyään jos somehäly nousee liian kovaksi, yleensä riittää kun saan olla hetken poikieni seurassa tai Karin kainalossa, edes sanoja ei tarvita. Nykyajan nuorten laajentunut tietoisuus, tasapainoisuus ja selvä syy-seuraus-suhde rauhoittaa minut hetkessä. Rakastan nuoria ja haluan tulevaisuudessa nostaa heitä esiin niin paljon kuin mahdollista. Ja Kari on miehenä hyvin "maadoittava", jalat maassa tyyppi. Minulla on myös erittäin läheinen ystäväverkosto: pidämme lähes päivittäin yhteyttä omassa wu ryhmässämme ja tiedämme, mitä toistemme elämään kuuluu ja pystymme jakamaan hankalia asioita keskenämme täydessä luottamuksessa. En pysty kuitenkaan enää nukkumaan samassa huoneessa puhelimeni kanssa ja joudun aamulla nousemaan normaalia aikaisemmin tsekkaamaan viestit, estämään ihmisiä ja vastailemaan asiallisiin viesteihin, joihin todellakin vastaan mielelläni. Iltaisin puhelimeni on pois päältä jo klo 19 jälkeen, jolloin alkaa minun vapaa-aikani. 

Olen tottunut myös siihen, että minut tunnistetaan kadulla. Myös järjestyksenvalvojina toimivat poikani tunnistetaan kun he ovat töissä yökerhoissa ja tapahtumissa. Ainut asia, jolloin asia häiritsee on silloin kuin ostan kaupasta jotakin epäterveellistä😂😂 Tekisi mieli laittaa lakana ostosten päälle ettei kukaan näe mitä ostan. Eräänkin kerran kun tein pyynnöstä daimhyytelökakun ja olin ostamassa tarvikkeita siihen, niin tottakai juuri silloin minut tunnistettiin😂😎 

Kaupallinen yhteistyö on helppoa
Suuren seuraajamäärän ansioista pystyn vaikuttamaan asioihin vahvemmin ja kaupallinen yhteistyö on helppoa. Eri alojen asiantuntijat eivät ole koskaan kieltäytyneet haastattelupyynnöistäni ja olenkin rakentanut itseni ympärille laaja-alaisen yhteistyöverkoston, joka sisältää lääkäreitä, klinikkoja, laboratorioita, tutkijoita, ravitsemustieteilijöitä, henkisen valmentajan, valokuvaajan, ammattikokin, 1.tyypin diabeetikon testaamaan herkkuohjeitani jne. Viime aikoina olen vähentänyt kaupallista yhteistyötä ja teen sitä yhä harvempien yritysten kanssa. Ajattelen, että kaupallisen yhteistyön täytyy antaa jotakin suurta lisäarvoa blogilleni ja seuraajieni täytyy oikeasti myös hyötyä siitä. Palauttelen tuotteita takaisin säännöllisesti mikäli ne eivät vastaa odotuksiani, sillä en halua kirjoittaa tuotteista, joiden takana en voi oikeasti olla. Mieluummin palautan tuotteet kuin että haukkuisin niitä postauksissa. Tämä sopii luonteelleni paremmin ja tämän kanssa pystyn elämään. Suuri seuraajamäärä tuo myös vastuuta ja haluan nukkua yöni rauhassa. Minuun yritetään tällä hetkellä vaikuttaa usealta taholta. Yleensä nämä ihmiset edustavat jotakin vaihtoehtoista ääriryhmää, jos nyt näin voin asian ilmaista. Minua pyydetään usein varoittamaan ihmisiä eri ravintoaineista jne., mutta en koe sen olevan juttuni. Haluan innostaa ja tsempata omalla elämäntavallani, en varoitella.

Teistä lukijoista on tullut minulle tosi rakkaita ja te olette iso osa elämääni. Saan itselleni valtavasti energiaa ihanista kommenteistanne, tsemppauksestanne, kiitoksistanne, viesteistänne ja kannustuksistanne. Niin monet teistä on toiminut enkelinä elämässäni sitä tietämättään💗 Tuntuu siltä, että tuntisin teistä monia hyvinkin vaikka en ole suurinta osaa koskaan tavannut. Tosi moni teistä ja teidän ihanista kommenteistanne pyörii mielessäni tälläkin hetkellä ja mietin teitä kirjoittaessani postauksia. Yleensä mietin aina muutamaa henkilöä ja ikään kuin mielessäni kohdistan postauksen erityisesti heille. Olette rakkaita Mussukoita💗Jos näette minut jossakin, niin tulkaa tervehtimään ja juttelemaan. Olisi ihana nähdä kasvot profiilikuvan takaa💗 Ja minulle saa edelleen lähetellä asiallisia viestejä💗
Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

15 kommenttia :

  1. Minusta avoimuutesi kauttaaltaan on erittäin hienoa. Se vaatii rohkeutta- ja ihailen rohkeuttasi! Blogisi sisältää todella paljon hyvää tietoa ja asiaa, auttanut minua todella paljon pohdinnoissani liittyen esimerkiksi ruokavalioihin tai liikuntaan. Pidän myös siitä, että olet myös rohkea nainen julkaisemaan välillä kuvia ilman meikkejä! - Upea nainen olet ja älä vaan lopeta! - Julkisuus tuo lieveilmiöitä ja onneksi on mahdollisuus blokata ja laittaa estoja asiattomille! Terkuin Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta viestistäsi<3 Olen jo päässyt tähän hälinän kanssa sinuksi ja aion jatkaa bloggaamista vanhaan malliin:)

      Poista
  2. Oikea ratkaisu ehdottomasti on jatkaa ����❤ Annat niin paljon meille muille vinkkejä ja tsemppiä. Kiitos ja hyvää syksyä sinulle ja perheellesi ��

    VastaaPoista
  3. Kirjoituksissasi on juurikin parasta se, ettet "paasaa", että noudattamasi tapa olisi se ainoa oikea, et sulje pois vaihtoehtoisia tapoja, ja katsot eri näkökulmia avoimin mielin tuomitsematta niitä. Tällaisen kuvan minä saan ja on ilo lukea positiivisia tekstejä. Olisi sääli, jos yksi oikeasti Suomen parhaista terveysblogeista katoaisi. Hyvä siis että päätit jatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Inhoan kaikenlaista tuomitsemista yli kaiken ja se varmaan sitten näkyy myös teksteissäni. Jatkan tällä linjalla:)

      Poista
  4. Kirjoitat hienoja ja ihania postauksia! ♥️ Iso kiitos työstäsi terveysasioitten parissa! ♥️ Ihana, että jatkat ja voimia sinulle kestää huonojakin juttuja! Olet vahva ja viisas nainen. Uskon että pystyt ohittamaan tai selvittämään myös mahdollisen negatiivisen hyvin, kun kuitenkin sinussa on niin paljon positiivista. Ja uskon että meitä on monta, jotka ovat niin kiitollisia♥️ monestakin kirjoittamastasi.Ja oltais aika orpoina, jos lopettaisit. Jospa tietoisuus tästäkin antaa niihin harmaisiin hetkiin voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ihanasta viestistäsi<3 Minulla on elämässä paljon hyvää, jonka avulla selviän negatiivisesta<3 Ainakin tähän asti olen selvinnyt.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin tykkään juuri siitä ettet paasaa että oma tapasi elää olisi ainoa oikea, vaan juurikin annat tietoa ja vaihtoehtoja. Jatka samaan malliin!! <3 Täällä on ihanan monipuolisia kirjoituksia, joita on mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On niin monta tapaa elää hyvin ja jokaisen pitää löytää se itselleen paras tapa<3

      Poista