SOCIAL MEDIA

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Testissä ketogeeninen ja maidoton ruokavalio- miksi ihmeessä?

Blogin facebooksivustolle  on tullut niin runsaasti viestejä kertoessani omasta ketogeenisestä ruokavaliokokeilustani, että katsoin parhaaksi kirjoittaa postauksen aiheesta. Olen noudattanut hiilaritietoista ja gluteenitonta ruokavaliota niin kauan kuin muistan ja ketoillutkin olen, mutta olen tehnyt sen ilmeisesti väärin, koska se ei mielestäni sopinut minulle. Ilmeisesti söin liian vähän rasvoja. Nyt aion katsoa tämän homman kuitenkin ihan tappiin asti ja lupaan kirjoittaa kokemuksistani tänne blogiin säännöllisesti, alkuun ainakin jopa kerran viikossa tai useamminkin. 
Paras vhh pizzaohje löytyy täältä

Inhoan nykyään kaikkea ääripää juttuja ja olenkin viime aikoina toitottanut, että maidoton ja ketogeeninen ovat ne ruokavaliot, joita en ikinä aio noudattaa. Mielestäni maitoproteiini sopii minulle vaikka en ole koskaan (en edes lapsena) ollut maidon litkijä vaan päinvastoin. En pidä maidon mausta, mutta luonnonjogu ja juustot ovat maistuneet kyllä. Huvittavinta tässä on se, että viime perjantaina kun olimme mieheni Karin ja ystäväni Kaarina Krogeruksen kanssa ajamassa Helsinkiin, niin vannoin jälleen kerran, että ketogeeniseen ja maidottomaan en lähde😂😂 Ja se on varma se. Mikä sitten muutti mieleni?



No lääkärin vastaanotto tietenkin! Ymmärrättehän Mussukat, että suuren seuraajamääräni vuoksi en mitenkään voi ilmoittaa julkisesti lääkärini nimeä varsinkaan kysymättä häneltä ensin asiaan lupaa. Kauttani (kun laskee kaikki somekanavani) tavoittaa tällä hetkellä pitkästi yli 10 000 henkilöä ja tämän kokoisen seuraajamäärän kanssa homma voi lähteä eskaloitumaan suuntaan tai toiseen. Menin lääkärin vastaanotolle lähinnä ennaltaehkäisevässä mielessä eli en niinkään minkään akuutin oireen tai sairauden vuoksi. Vahvan autoimmuunigeeniperimän vuoksi lääkäri ehdotti minulle maidotonta ruokavaliota ja mainitsi myös sen, että saattaisin hyötyä ketogeenisestä. Minulla on pahimmat 1. ja 2. tyypin diabetes geenit ja on ihan käsittämätön juttu ettei diabetes ole minulle vielä puhjennut. Autoimmuunisairauksista kilpirauhasen vajaatoiminta minulla jo on ja äärimmäisen hankala ja kivulias intersititielli kystiitti, joka on ollut remissiossa jo yli 20 vuotta. 

Ensin ajattelin, että ryhdyn ainoastaan maidottomalle ruokavaliolle, siinäkin on jonkin verran opettelemista. Sitten päätin kuitenkin kokeilla tuon ketogeenisen samalla. Alkuun olin ihan pihalla mitä voin syödä, mutta sitten muistin, että blogini pursuaa vhh ja maidottomia ruoka- ja herkkuohjeita😂 Sinäkin löydät vhh ohjeita täältä. Vaikeinta tässä ei siis ole ohjeet, niitä minulla on lievästi sanottuna omasta takaa vaan se, että miten paljon voin syödä ja missä suhteessa. Sitä olen tässä yrittänyt nyt selvittää. Nyt olen pari päivää syönyt siten, että rasvaa on ollut noin 70, protskua 25 ja hiilaria 5 %. Onneksi olen tottunut laskemaan ruoka-aineiden makroja ja kaloreita, joten se ei ole ongelma.



En aloita ketogeenistä laihduttamisen vuoksi, toki ei haittaa vaikka pari kiloa putoaisi, mutta enempää ei saa tippua missään nimessä. Kirjoittelen jatkossa ruokavaliostani ihan kuvien ja ruokapäiväkirjojen muodossa. Olkaa niin ihania, että autatte jos näyttää siltä, että menee vika suuntaan💗 En ole siis vielä mikään asiantuntija tässä asiassa, mutta pian olen. Hiilarit olen nyt ottanut vihersalaatista ja kookosöljyssä paistetusta kaalista ja sipulista, jonkin verran aion syödä myös marjoja kookosjogurtin kera (kai) ja tietenkin eri proteiininlähteitä. Ja rasvakahvia on myös mennyt. 

Että tässä sitä nyt sitten taas ollaan: olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että jos menen vannomaan tyyliin koskaan-en-aio-tehdä-sitä-ja tätä, niin JOKA KERTA elämä pistää minut polvilleen ja huomaan tekeväni juuri sitä mitä olen vannonut etten tee! Eli ihan itse taas tilasin tämän asian elämääni. Aion ihan varmasti kirjoittaa rehellisesti kokemuksistani ja mikäli ketogeeninen ei minulle sovi, niin lopetan sen sitten ja palaan vanhaan ruokavaliooni. Mutta kuten sanoin, nyt tämä homma katsotaan ihan loppuun asti!

Kiitos kun olette ehdottaneet minulle henkilöitä joita kannattaa somessa seurata. Kysyn kuitenkin vielä, että tiedättekö ketään joka liikkuu paljon ja on ketogeenisellä? Itselleni tulee helposti se tunti pari päivässä liikuntaa, joten liikkua pitäisi jaksaa. Toki nyt alkuun en rasita elimistöäni runsaalla liikunnalla, koska sillä on ihan tarpeeksi hommaa sopeutuessaan uuteen tilanteeseen. Ja haasteita on tietty heti tulossa: huomenna aamulla lähden kukonlaulun aikaan työreissuun, jossa viivyn pari päivää😂😀 Saas nähdä kuinka muijan käy??

Ps. Lupaan laittaa blogin facebooksivulle kuvia aterioistani, saatte sitten kommentoida jos niissä on jotakin epäilyttävää😂 Kiitos kun olette just sellaisia kun olette💗



Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa


Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä  vhh ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

7 kommenttia :

  1. Onnea projektiin, jään mielenkiinnolla seuraamaan sen etenemistä! Itse siirryin ketolle paleolta eli maidottomana mennään täälläkin, joskin vuohenjuustoa käytän. Pari kuukautta ketoilua on nyt takana ja hyvin on sujunut. Myös mulla mm. kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta olen ymmärtänyt, että keton pitäisi tasapainottaa hormoneita ja siis jopa korjata kilpparin toimintaa, kunhan huolehtii rasvan saannista eikä vedä kitukaloreilla. Nuo marjat, joista puhut, jättäisin kokonaan pois tai hyvin vähille siihen asti kunnes rasva-adaptaatio on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjat on jäänyt syömättä kun laskin että eipä niitä paljoa mahdu makroihin:) Vuohenjuustoa olen itsekin käyttänyt kyllä ja tänään sitä ostinkin jääkaappiin. Paljonko nautit rasvaa ja kaloreita päivässä?

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä perussääntö ketogeeniselle on että laskee hh alle 20g / vrk, proteiinit 1 x tavoitepaino ja rasvat x 2. Eli liian vähän saat rasvoja, jos vain 70g. Tämä ei ole kitudieetti, nälkää ei pidä kärsiä. Menetetyt hiilarit korvataan hyvillä rasvoilla; voi, oliiviöljy, kookosöljy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvoja noin 70%, ei siis grammaa:)Kirjoitin jo uuden postauksen aiheesta eilen, jolloin pääsin selvästi ketoosiin...:)

      Poista
  4. Aloitin viime viikolla ja olen kisaava voimanostaja. Eli treeniä tulee, jännityksellä odotan myös miten tässä käy treenien kanssa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi missä kuulisin lisää kokemuksistasi? Voisitko kertoa täällä tai blogin facebooksivustolla? Itse en ole nyt käynyt salilla sen jälkeen kun aloitin ketogeenisen eli 1,5 viikkoon. Ajattelin ensi viikolla taas aloittaa. Olen lenkkeillyt ja tehnyt vinyasa joogaa, jossa lihakset saa kyllä työskennellä. Poikani harrastaa myös bodausta ja häntäkin kiinnostaa ketogeeninen.

      Poista