SOCIAL MEDIA

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Testissä ketogeeninen ja maidoton ruokavalio- miksi ihmeessä?

Blogin facebooksivustolle  on tullut niin runsaasti viestejä kertoessani omasta ketogeenisestä ruokavaliokokeilustani, että katsoin parhaaksi kirjoittaa postauksen aiheesta. Olen noudattanut hiilaritietoista ja gluteenitonta ruokavaliota niin kauan kuin muistan ja ketoillutkin olen, mutta olen tehnyt sen ilmeisesti väärin, koska se ei mielestäni sopinut minulle. Ilmeisesti söin liian vähän rasvoja. Nyt aion katsoa tämän homman kuitenkin ihan tappiin asti ja lupaan kirjoittaa kokemuksistani tänne blogiin säännöllisesti, alkuun ainakin jopa kerran viikossa tai useamminkin. 
Paras vhh pizzaohje löytyy täältä

Inhoan nykyään kaikkea ääripää juttuja ja olenkin viime aikoina toitottanut, että maidoton ja ketogeeninen ovat ne ruokavaliot, joita en ikinä aio noudattaa. Mielestäni maitoproteiini sopii minulle vaikka en ole koskaan (en edes lapsena) ollut maidon litkijä vaan päinvastoin. En pidä maidon mausta, mutta luonnonjogu ja juustot ovat maistuneet kyllä. Huvittavinta tässä on se, että viime perjantaina kun olimme mieheni Karin ja ystäväni Kaarina Krogeruksen kanssa ajamassa Helsinkiin, niin vannoin jälleen kerran, että ketogeeniseen ja maidottomaan en lähde😂😂 Ja se on varma se. Mikä sitten muutti mieleni?



No lääkärin vastaanotto tietenkin! Ymmärrättehän Mussukat, että suuren seuraajamääräni vuoksi en mitenkään voi ilmoittaa julkisesti lääkärini nimeä varsinkaan kysymättä häneltä ensin asiaan lupaa. Kauttani (kun laskee kaikki somekanavani) tavoittaa tällä hetkellä pitkästi yli 10 000 henkilöä ja tämän kokoisen seuraajamäärän kanssa homma voi lähteä eskaloitumaan suuntaan tai toiseen. Menin lääkärin vastaanotolle lähinnä ennaltaehkäisevässä mielessä eli en niinkään minkään akuutin oireen tai sairauden vuoksi. Vahvan autoimmuunigeeniperimän vuoksi lääkäri ehdotti minulle maidotonta ruokavaliota ja mainitsi myös sen, että saattaisin hyötyä ketogeenisestä. Minulla on pahimmat 1. ja 2. tyypin diabetes geenit ja on ihan käsittämätön juttu ettei diabetes ole minulle vielä puhjennut. Autoimmuunisairauksista kilpirauhasen vajaatoiminta minulla jo on ja äärimmäisen hankala ja kivulias intersititielli kystiitti, joka on ollut remissiossa jo yli 20 vuotta. 

Ensin ajattelin, että ryhdyn ainoastaan maidottomalle ruokavaliolle, siinäkin on jonkin verran opettelemista. Sitten päätin kuitenkin kokeilla tuon ketogeenisen samalla. Alkuun olin ihan pihalla mitä voin syödä, mutta sitten muistin, että blogini pursuaa vhh ja maidottomia ruoka- ja herkkuohjeita😂 Sinäkin löydät vhh ohjeita täältä. Vaikeinta tässä ei siis ole ohjeet, niitä minulla on lievästi sanottuna omasta takaa vaan se, että miten paljon voin syödä ja missä suhteessa. Sitä olen tässä yrittänyt nyt selvittää. Nyt olen pari päivää syönyt siten, että rasvaa on ollut noin 70, protskua 25 ja hiilaria 5 %. Onneksi olen tottunut laskemaan ruoka-aineiden makroja ja kaloreita, joten se ei ole ongelma.



En aloita ketogeenistä laihduttamisen vuoksi, toki ei haittaa vaikka pari kiloa putoaisi, mutta enempää ei saa tippua missään nimessä. Kirjoittelen jatkossa ruokavaliostani ihan kuvien ja ruokapäiväkirjojen muodossa. Olkaa niin ihania, että autatte jos näyttää siltä, että menee vika suuntaan💗 En ole siis vielä mikään asiantuntija tässä asiassa, mutta pian olen. Hiilarit olen nyt ottanut vihersalaatista ja kookosöljyssä paistetusta kaalista ja sipulista, jonkin verran aion syödä myös marjoja kookosjogurtin kera (kai) ja tietenkin eri proteiininlähteitä. Ja rasvakahvia on myös mennyt. 

Että tässä sitä nyt sitten taas ollaan: olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että jos menen vannomaan tyyliin koskaan-en-aio-tehdä-sitä-ja tätä, niin JOKA KERTA elämä pistää minut polvilleen ja huomaan tekeväni juuri sitä mitä olen vannonut etten tee! Eli ihan itse taas tilasin tämän asian elämääni. Aion ihan varmasti kirjoittaa rehellisesti kokemuksistani ja mikäli ketogeeninen ei minulle sovi, niin lopetan sen sitten ja palaan vanhaan ruokavaliooni. Mutta kuten sanoin, nyt tämä homma katsotaan ihan loppuun asti!

Kiitos kun olette ehdottaneet minulle henkilöitä joita kannattaa somessa seurata. Kysyn kuitenkin vielä, että tiedättekö ketään joka liikkuu paljon ja on ketogeenisellä? Itselleni tulee helposti se tunti pari päivässä liikuntaa, joten liikkua pitäisi jaksaa. Toki nyt alkuun en rasita elimistöäni runsaalla liikunnalla, koska sillä on ihan tarpeeksi hommaa sopeutuessaan uuteen tilanteeseen. Ja haasteita on tietty heti tulossa: huomenna aamulla lähden kukonlaulun aikaan työreissuun, jossa viivyn pari päivää😂😀 Saas nähdä kuinka muijan käy??

Ps. Lupaan laittaa blogin facebooksivulle kuvia aterioistani, saatte sitten kommentoida jos niissä on jotakin epäilyttävää😂 Kiitos kun olette just sellaisia kun olette💗



Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa


Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä  vhh ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
lauantai 30. maaliskuuta 2019

Plasma Pen hoito- veitsetön yläluomien ja kulmien kohotus

Minulle tehtiin viime perjantaina Plasma Pen Medical hoito Klinikka Kaarina Krogeruksella. Hoidolla voidaan poistaa iholta mm. raskausarpia, maksaläiskiä sekä kiristää huomattavasti kasvojen, kaulan ja vartalon ihoa. Sillä voidaan tehdä myös ihoa erittäin tehokkaasti uudistavia spray-hoitoja kasvojen alueelle. Minulle hoito tehtiin ylä- ja alaluomiin ja kulmiin eli kyseessä oli siis veitsetön silmäluomien ja kulmien kohotus. Plasmahoidossa muodostuu hyvin pieni plasmakaari ihon ja laitteen hoitopään välille ilman, että laitteen hoitopää koskettaa ihoa. Ihon kosteus yhdessä energian ja hapen kanssa muodostaa ns. plasmasäteen, joka supistaa ja kiinteyttää ihoa. Tämä mikrotrauma stimuloi uutta kollageenia ja auttaa aktivoimaan kasvutekijöitä eli fibroblasteja. Iho jatkaa uusiutumistaan hoidon jälkeen noin 6 kuukautta. Plasma Pen hoito on tutkittu ja turvallinen ja sen voi tehdä koulutettu lääkäri, sairaanhoitaja tai kosmetologi. Tulokset ovat suhteellisen pitkäkestoisia, jopa 4-5 vuotta. Tosin tähän vaikuttaa hoidettavan ihotyyppi ja juonteiden syvyys, elämäntavat ja ikä. Käsittely voidaan uusia puolen vuoden kuluttua, yleensä käsittelykertoja tarvitaan 1-3. Lue lisää plasmahoidosta täältä.


Ikääntyminen aiheuttaa kollageenisäikeiden heikentymistä, jonka myötä ihon ja ihonalaiskudoksen kimmoisuus vähenee ja yläluomen iho alkaa venyä alaspäin poimuille, joka näkyy ulospäin roikkuvina ja raskaina silmäluomina. Roikkuvat silmäluomet voivat aiheuttaa esteettisen haitan lisäksi myös toiminnallista haittaa eli ylänäkökentän rajoittumista, hankausta silmiin kun ihot tai ripset painavat silmää ja päänsärkyä (johtuu siitä, että otsaa pitää nostaa jatkuvasti, jotta silmät pysyvät auki). Puhumattakaan painontunteesta silmäluomissa. Yläluomileikkauksesta voi saada myös kelakorvauksen, jos lääkärin toteama haitta on riittävän vakava. 



Itselläni on raskaat ja suuret luomet ja plastikkakirurgi on todennut kohdallani leikkauksen tarpeellisuuden. Oikea silmä täyttäisi jopa kelan korvauksen perusteet eli kyse ei ole pelkästä esteettisestä jutusta vaan ihan oikeasta haitasta. Muistan kun mummuni sanoi minulle vielä eläessään, että "Kyllä Satu sinullekin joudutaan tekemään yläluomileikkaus kun vanhenet, niin kuin minullekin". Ihon kimmoisuus ja sen väheneminen on yksilöllistä ja kaikilla luomet eivät ala roikkumaan samalla tavalla- jotkut ovat tässä(kin) asiassa onnekaampia kuin toiset. Kyse on ainakin osittain perinnöllisestä taipumuksesta. Omalle äidilleni on tehty yläluomileikkaus muutamia vuosia sitten eikä hänellä edes ole yhtä raskaat luomet kuin minulla.
Kun kuulin Kaarinalta Plasma Pen hoitomahdollisuudesta, olin välittömästi kiinnostunut asiasta. Olisi ihan loisto juttu mikäli tällä hoidolla pystyisi välttämään yläluomileikkauksen tai ainakin siirtämään sitä muutamalla vuodella hamaan tulevaisuuteen. Plastikkakirurgi mainitsi minulle, että yläluomileikkauskin voidaan tarvittaessa joutua uusimaan, sillä eihän se estä ihon kimmoisuuden vähenemistä tulevaisuudessa. Eli tätä näkökulmaa vasten on varmaan ihan turha odottaa, että myöskään yksi Plasma Pen hoito riittäisi loppuiäksi, joten siinä mielessä minulla on ihan realistiset odotukset hoitoa kohtaan. Pienikin helpotus asiaan olisi aivan mahtava juttu!

Mitä hoidon aikana tapahtui?
Kaarina haluaa aina hoidon alussa keskustella asiakkaan ruokavaliosta, koska terveellinen ruokavalio on perusta hyvinvoivalle iholle. Minulta mitattiin myös vitamiini- ja hivenainetasot HCA-laitteella, jonka tulokset mukavasti komppasivat verikoemittauksia. Sen jälkeen ihoni puudutettiin ja Kaarina alkoi tekemään hoitoa Plasma Pen kynällä. Hoito tuntui jonkun verran, mutta kipu oli siedettävää. Kaikista arin kohta oli silmän ulkonurkka (olisin kuvitellut silmän sisänurkan olevan se kaikista arin paikka). Vähän vesi valui silmistä, ihoa kuumotti ja nenään tuli palaneen ihon käryä. Hyvin nopeasti koko homma oli ohitse.
Iho turposi melko runsaasti seuraavina päivinä ja käsiteltävälle alueelle muodostui pieniä rupia, jotka irtosivat viikossa. Kipua en tuntenut käsittelyn jälkeen lainkaan, pientä kiristystä kylläkin. Sain mukaani hoitovoiteen, jota levittelen kasvoilleni muutaman kerran päivässä. Nyt odotellaan 6 viikkoa, jotta nähdään lopullinen tulos ja se, tarvitseeko hoidettu alue mahdollisesti uusintakäsittelyä kuuden kuukauden kuluttua. Olisihan se ihan loistava juttu mikäli välttyisin tämän hoidon ansiosta yläluomileikkaukselta. Kirjoittelen uuden postauksen viimeistään puolen vuoden kuluttua, johon lisään ennen ja jälkeen kuvat. 

Tätä kirjoittaessani hoidosta on kulunut tasan viikko ja mielestäni jo nyt on selvästi nähtävissä yläluomien kiristymistä. Mutta palaan asiaan myöhemmin ennen ja jälkeen kuvien kera.


Plasma Pen hoito on saatavilla Kaarinan tekemänä Jyväskylän klinikalla ja Helsingissä Lääkärikeskus Astrisissa.
Klinikka Kaarina Krogeruksen nettisivuille löydät täältä.


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa


Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
torstai 28. maaliskuuta 2019

Raaka "snickersit" luonnollisesti makeutettuna


Ihan liian hyviä! Lupaan, ettet malta lopettaa syömistä ennen kuin tulee öklö olo ja koska snickersit ovat makeutettu luonnollisesti, niin öklöä olo ei juurikaan tule😆 Tämä on ihan ehdottomasti yksi blogini parhaista herkkuohjeista vhh suklaakakun sun muiden lisäksi. En ollut pitkään aikaan tehnyt mitään terveellistä herkkua ja ajattelin viime viikonloppuna tehdä jotakin niiiiin hyvää, että sukat alkavat pyörimään jaloissa. Löysin laatikon pohjalta suolapähkinöitä ja siitä syntyi idea tähän ohjeeseen. Kaikki näitä snickersejä maistaneet olivat ihan myytyjä, siis täysin😀 Mutta siis VAROITUS: näitä tulee syötyä liikaa- olen pahoillani🙈


Vaikka ohje onkin yksi blogini parhaista, ei kaikki mennyt kuitenkaan ihan putkeen! En muistanut leikata levyä paloiksi heti kuorrutteen levittämisen jälkeen, jonka seurauksena jähmettynyt kuorrute halkeili ilkeästi kun leikkasin sitä. Tämähän vaikutti tietenkin ainoastaan herkun ulkonäköön, ei makuun. Silti ärsytti suunnattomasti. Eli muista AINA leikata nämä raakaleivokset ja muut herkut paloiksi HETI KUORRUTTEEN LEVITTÄMISEN JÄLKEEN! Näin saat hurjan paljon kauniimman näköisiä herkkuja eikä kuorrute pursuile siinä leikkaamisvaiheessa miten sattuu. Jos nyt sinulle käy kuten minulle, niin toki näitä voi syödä vaikka kuorrute halkeaakin, koska kuten sanoin se ei vaikuta mitenkään makuun. Jospa minäkin muistaisin sitten seuraavalla kerralla.


Snickersit eivät sisällä valkoista sokeria eivätkä keinotekoisia makeutusaineita. Sokeriahan nämä kuitenkin sisältävät vaikkakin luonnollisessa muodossa eli hunajan ja taatelin muodossa. Tuossa kuorrutteen tummassa suklaassa tai raakasuklaassa on sokeria jonkin verran, mitä tummempi suklaa sitä vähemmän. En ole kokeillut tehdä näitä vähähiilarisena koska taatelin korvaaminen esimerkiksi koivusokerilla vaikuttaa rakenteeseen, mutta toki voin kokeilla sitäkin jos haluatte. Tämä herkku sopii hyvin maidottomaan (käytä raakasuklaata ja maidotonta suklaata kuorruttamiseen) ja hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon.



Ohjeessa käytettäviä tuotteita voit tilata edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta

Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Ohje

Pohja:

0,5 dl kaakaovoita
1 rkl lucumaa

Sulata kaakaovoi miedossa vesihauteessa. Lisää lopuksi kookosmanna sulaneen kaakaovoin senkaan ja sekoita hyvin. Poista taateleista kivet ja laita kaikki aineosat blenderiin ja blendaa sileäksi. Mikäli massa on liian paksua, lisää hieman kookos- tai kaurakermaa. Laita massa  22x11 cm:n kokoiseen vuokaan ja tasoita pinta sileäksi. Laita jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään hetkeksi.

Täyte:

2 dl kookos- tai kaurakermaa
2 rkl tai enemmän hunajaa
1 dl suolapähkinöitä

Laita kaikki aineosat paitsi suolapähkinät blenderiin ja blendaa sileäksi. Hakkaa suolapähkinöitä esim. morttelilla hieman pienemmäksi ja lisää täyteen joukkoon. Kaadi täyte pohjan päälle, tasoita ja laita jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään hetkeksi.

Kuorrutus;


tai

2 dl tummaa suklaata
0,5 dl kaakaovoita

Sulata raakasuklaamassa tai tumma suklaa ja kaakaovoi miedossa vesihauteessa. Kuorruta patukat jäähtyneellä suklaalla. Leikkaa levy tässä vaiheessa paloiksi, koska jähmettyessään kuorrutus saattaa halkeilla ilkeästi! Laita vielä hetkeksi jähmettymään jääkaappiin. Säilytä patukat jääkaapissa.



Ohjeessa käytettäviä tuotteita voit tilata edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta

Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä löydät lisää blogin terveellisiä ruokaohjeita.

Olethan jo maistanut blogin vhh suklaakakakkua?


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
tiistai 26. maaliskuuta 2019

NAINEN +45: Paino nousee puoli kiloa vuodessa- miten sen voi pysäyttää vai voiko edes?

Kuka voisi kellot seisauttaa sanan biisit tulivat mieleeni kun olimme syömässä intialaisessa ravintolassa lapsuudenystäväni Tiinan kanssa. Keskustelimme jälleen kerran painonhallinnasta. Voi järkytys miten paljon me ollemmekaan 30:n vuoden aikana aiheesta keskustelleetkaan- kukaan ei varmaan uskoisi, jos tietäisi totuuden😅Ja muustakin ollaan sitten puhuttu😉 Me ollaan nimittäin tosi vanhoja lapsuuden ystäviä, toistemme lasten kummeja ja kumpikin meistä on aina ollut kiinnostunut painonhallinnasta. Olemme käyneet äärirajoilla tavoitellessamme äärimmäistä laihuutta nuoruusvuosina ja maksaneet siitä hintamme mm. kilpirauhasen vajaatoiminnan muodossa eli molemmat ollaan vanhoja konkareita tässä asiassa- niin hyvässä kuin pahassakin. Väkisinkin puheet kääntyivät hidastuneeseen aineenvaihduntaan, estrogeenin vähenemisestä aiheutuviin kehon oikkuihin ja siihen, mitä ikääntyminen merkitsee painonhallinassa. Ja toinen toisiamme tsempaten yritettiin löytää aiheesta jotakin positiivistakin...



Lihavuus yleistyy iän mukana. Keski-ikäisillä naisilla painonnousu voi keskimäärin olla yli puoli kiloa vuodessa, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Hormonaaliset muutokset näyttävät vaikuttavan rasvan jakaantumiseen elimistössä. Vatsaontelon sisään kertyvä rasvakudos on haitallista; se ilmenee vyötärölihavuutena. Ennen menopaussi-ikää naisilla on vähemmän vyötärölihavuutta kuin miehillä, mutta menopaussin jälkeen ero tasoittuu. Vatsaontelon sisälle, sisäelimien ympärille kertyvän rasvan määrä suurenee vaihdevuosien jälkeen (terveyskirjasto Duadecim).

Voihan estrogeeni!! Se on vaan fakta, ettei estrogeenin väheneminen auta pätkääkään painonhallintaa vaan päinvastoin. Ja estrogeenin määrähän alkaa vähenemään jopa kymmentä vuotta ennen menopaussia, eihän se estrogeenin määrä hetkessä romahda ainakaan pääsääntöisesti. Kun ottaa vielä huomioon ihan normi ikääntymisenkin vaikutukset hidastuneen aineenvaihdunnan muodossa, niin kyllä se kohtalo näyttää nousujohteista suuntaa painon suhteen. Ei siitä mihinkään pääse. Ellei elämäntapoihin tule muutosta, niin painonousu tässä iässä tarkoittaa noin puolen vuoden lisäystä per vuosi eli kymmenessä vuodessa viitisen kiloa! Tämän vuoksi vaihdevuosi-ikäisille naisille suositellaan elämäntapamuutosta viimeistään tässä vaiheessa. Mikäli elämäntavat ovat olleet tähän saakka epäterveelliset eli kovasti stressiä, epäterveellistä ruokaa, huonoa unta eikä juurikaan liikuntaa, niin tässä tapauksessa tilanne on helpompi: muutoksella voi kääntää puntarin lukemaa laskusuuntaan melko helpostikin. Mutta minun ja Tiinan tyyppisten ihmisten tapauksessa tilanne on monimutkaisempi: jos henkilöllä on jo entuudestaan vähintäänkin riittävän terveelliset elintavat ja ikääntymisen/estrogeenin vähenemisen aiheuttamaan painonnousua haluaa hidastaa, niin jotakin pitää vielä tehdä. Ja mitä se jokin sitten on? 

Paino nousee 25-ikävuodesta 50-ikävuoteen lähinnä lisääntyneenä rasvan määränä. Tämän jälkeen paino ei välttämättä enää nouse, koska luun- ja lihaskudoksen määrä vähenee. Ikääntymisen myötä rasvakudos näyttäisi lisääntyvän juuri vatsan alueella niin naisilla kuin miehilläkin. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)


Me joskus silloin kun aineenvaihdunta ei ollut vielä hidastunut:)

Emme voineet olla haikailemasta niitä aikoja, jolloin sai oikeastaan syödä lähes mitä vaan ilman että paino nousi. Molemmilla oli se tilanne lasten syntymän jälkeen pitkään. Aineenvaihdunnan hidastumisen huomasi noin 40-vuotiaana- Tiina tästä minua jo ennalta varoitti, mutta en uskonut! Ja koska meistä kumpikin on aina liikkunut paljon ja liikunnan määrää on hankala lisätä enää jos meinaa jotakin muutakin elämässä tehdä, niin ainut tapa puuttua painonnousuun oli alkaa katsomaan mitä pistää suusta alas. Olemme joutuneet toteamaan myös sen, ettei kummankaan paino nouse sillä, että katselemme tai ajattelemme herkkuja vaan syömällä yli kulutuksen ja kulutushan laskee koko ajan iän myötä. Ja miten salakavalasti mieli ohjaakaan tätäkin hommaa tyyliin enhän-mä-ole-syönyt-tänään-paljon-mitään-ajatuksilla ja totuus paljastuu kun alkaa pitää muutaman päivän ajan ruokapäiväkirjaa: onhan sitä syöty vaikka ei siltä tunnu. Välillä joutuu kaloreitakin laskemaan vaikka elämä ei todellakaan jatkuvaa kaloreiden laskemista. Kuka sellaista jaksaisi?


Ja se hemmetin stressi! Tiina kertoi puoli vuotisen kovan stressin kerryttäneen kiloja peräti 6 kiloa muutamassa kuukaudessa ilman, että muihin elintapoihin tuli muutosta. Kun stressi helpotti, niin kilot lähtivät ja vähän piti vielä tehdä muutakin ylimääräistä. Tiina tietää entisenä fitnessurheilijana erittäin hyvin stressin vaikutuksen painonhallintaa, samoin kuin liian matalakaloristen dieettien vaikutukset hormonitoimintaan ja sen kautta muuhunkin terveyteen. Ja saman olen kokenut itsekin vaikka en ole ollut fitnessurheilija.

Tiina Lamminaho-Saarinen

Pitääkö alle 50-vuotiaan naisen olla vielä missin mitoissa?

No sen määrittelee jokainen itse. Tulimme siihen tulokseen, ettei missinmitoissa tarvitse olla, koska ei ole niitä missikisojakaan tulossa, mutta hyväkuntoisia haluamme olla eikä se vyötärölihavuus ole kenellekään terveellisiä. Kannattaa hetki myös miettiä omaa geeniperimää, joka selviää geenitestillä tai katsomalla omien vanhempien ja isovanhempien tilannetta. Itselleni on tehty geenitesti, jonka mukaan minulla on pahimmat mahdolliset 1. ja 2. tyypin diabetesgeenit, joten tarkkana pitää olla koko loppuelämä elintapojen suhteen. Keskustellessani erään diabetestutkijan kanssa hän piti käsittämättömänä sitä, ettei diabetes ole minulla puhjennut, ainakaan vielä.

Päädyimme taas samaan lopputulemaan kuin tuhat kertaa aiemminkin: ei ole oikotietä onneen!  Yksinkertaisesti ei ole olemassa mitään ihmekikkoja vaan on pakko katsoa mitä suuhunsa pistää. Herkutellakin voi joskus, mutta todellakin vaan joskus eikä joka päivä ellei sitten vähennä herkkujen määrään ruoan kaloreista mikä on säännöllisesti tehtynä järjetöntä. Olemme elämämme aikana kokeilleet lukuisan määrän erilaisia ruokavalioita ja todenneet kevyehkön (ei tarkoita nälkäkuuria vaan runsaasti kasviksia, marjoja jne.) hiilihydraattitietoisen ja gluteenittoman ruokavalion sellaiseksi, jota voi loppuelämän noudattaa. Tuo gluteiiniton sen vuoksi, että gluteiini aiheuttaa vatsa- ja muita vaivoja vaikka emme sairastakaan keliakiaa. Ja päivittäinen (kyllä luit ihan oikein, ei siis sillon tällöin vaan päivittäinen) liikunnan harrastaminen on tosi tärkeää työkyvyn, aineenvaihdunnan ja mielenterveyden takia, mutta pelkästään liikunnalla on mahdotonta pitää painoa tavoitelukemassa ilman terveellistä ruokavaliota. 

Ja liiallista pitkäkestoista stressiä pitäisi välttää, mutta aina se ei ole mahdollista ja nukkuakin pitäisi😂😂 Jokaisella meistä on öitä, jolloin nukutaan huonosti ja se lisää stressiä. Ja stressi lisää unettomuutta, joka lisää ruokahalua. Yli 40-vuotiailla naisilla näitä huonoja öitä voi olla useastikin- lue postaus peitto päällä, peitto pois täältä. Ruokavaliotrendit tulevat ja menevät- millon on mikäkin ihmedieetti pinnalla, joka lupaa kuun taivaalta. Meidän kahden ja toivottavasti sinunkin tapauksessa ei kyse ole lyhytkestoisesta dieetistä tai rajoituksista vaan loppuelämän ruokavaliosta ja elämäntavoista: ei siis vuoden, kahden tai viiden😀 Eli siitä samasta elämäntavasta, joka on kannatellut meitä tähän ikään asti ja toivottavasti kannattelee jatkossakin. Kyse on loppujen lopuksi vähän liiankin arkisesta asiasta, jonka sinä itse teet eikä kukaan tee sitä sinun puolesta. Jopa niin arkisesta, että siinä ei ole mitään mediaseksikästä, uutta tai ihmeellistä. 

Pohojalaaset akat eivät anna periksi: taistelu jatkuu hidastuneen aineenvaihdunnan ja estrogeenin laskun aiheuttamaa painonnousua vastaan. Tiedätkö muuten mitä eroa on pohojalaasella akalla ja terroristilla? Ero on se, että terroristin kanssa voi neuvotella😂🙈
Kerro ihmeessä omat keinosi millä taistelet painonnousua vastaan!

Lue lisää postauksia terveydestä, painonhallista, palautumisesta ja unesta täältä.



Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa


Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.



Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Paranemistarinani- kuinka sain itseni elävien kirjoihin pahan homealtistuksen jälkeen

Tämä on jatkokertomus omasta paranemisenpolustani. Sairastuin vuonna 2003 vaikeaan kosteusvaurioiden aiheuttamaan ammattiastmaan, joka on ollut jo yli 6 vuotta remissiossa. Lääkärini mukaan olen parantunut, joten käytän nyt tässä postauksessa paranemis sanaa remission sijasta. Aihe on minulle arka ja kipeä ja sairastuminen on nostanut esiin häpeän, heikkouden, toivottomuuden ja epätoivon tunteita. Haluan kertoa tarinani Sinulle, koska haluan levittää toivoa. Toivoa siitä, että vaikka tilanteesi olisi tällä hetkellä kuinka paha tahansa, niin tulevaisuutesi voi olla valoisa. Haluan myös antaa kasvoni tälle asialle: hyväkuntoiset ja terveellisiä elämäntapoja noudattavat henkilöt voivat menettää terveytensä sisäilmaltaan sairaissa rakennuksissa ja he voivat myös saada terveytensä takaisin. Olen kysynyt itseltäni tuhat kertaa miksi juuri minun piti sairastua ja nyt vuosien jälkeen tiedän vastauksen. Siksi, että kerron tarinaani muille, lisään tietoisuutta tästä asiasta ja kenties pystyn omien kokemuksieni vuoksi herättämään toivoa niiden keskuudessa, jotka ovat sairastuneet.



Unelma työpaikka vei vakavaan sairauskierteeseen

Elettiin vuotta 2002 ja olin saanut juuri vakituisen viran, josta en ollut uskaltanut koskaan edes unelmoida. Olen koulutukseltani HTM ja Liikyo eli ns. ylikoulutettu, joten Jyväskylästä ei ollut ihan helppo saada koulutustani vastaavaa työtä, mutta nyt kohdalleni osui varsinainen onnenpotku. Työpaikka oli kuin minulle tehty, rakastin sitä ja rakastan edelleen. Pojat olivat 3- ja 5-vuotiaita eli ihan mukavassa iässä eli senkin puolesta työelämään siirtyminen oli poikien syntymän jälkeen parasta mitä minulle oli pitkään aikaan tapahtunut.

Olin 32-vuotias, hoikka, hyväkuntoinen enkä ollut kärsinyt koskaan allergoista tai yliherkkyyksistä ellei ruokamyrkytyksestä seurannutta nokkosrokkoa lasketa mukaan. En ollut syönyt antibiootteja elämäni aikana juuri ollenkaan ja minulla ei ollut koskaan ollut keuhkoputkentulehdusta tai poskiontelotulehdusta eikä yhtään mitään allergoita. Aloitin työt toukokuun alussa. Heinäkuussa alkoivat silmät kuivamaan. Ostin silmätippoja. Elokuun alussa sairastuin elämäni ensimmäiseen poskiontelotulehdukseen, joka ei parantunut ollenkaan antibioottikuureista ja punkteerauksista huolimatta. Joulukuussa sairastuin elämäni ensimmäiseen keuhkokuumeeseen. Tammikuussa leikattiin poskiontelot, joka lopetti poskiontelotulehdukset. Oireilu siirtyi alemmaksi keuhkoihin ja huhtikuussa hengitys alkoi vinkumaan ja työterveys puuttui järeämmin asiaan. Astmatutkimukset alkoivat ja minulla todettiin astma. Söin puolen vuoden aikana kymmenen antibioottikuuria, astma puhkesi siis alle vuodessa töiden aloittamisesta ja terveyteni romahti totaalisesti. Minä, joka ajattelin pistää vähän vipinää ja vauhtia kollegoihini, olin todella huonossa kunnossa ja jamassa- se kaikista sairain.

Kollegani ja työterveyslääkärit näkivät miten kuntoni romahti lyhyessa ajassa ihan silmissä ja esimieheni kanssa sovimme, että siirryn etätyöhön. Oireet helpottivat päästyäni pois altistuksesta. Edessä olivat ammattitautitutkimukset, joissa keuhkoarvoni romahtivat vaarallisen alas hengitettyäni samaa kosteusvauriomikrobia, jota löytyi työhuoneestani. Tutkimukset keskeytettiin ja diagnoosina oli ammattiastma, käytössä oli 5 eri lääkettä ja elinikäinen porttikielto työpaikalleni. Ammattitautitutkimusten (hengitin siis hometta suoraan keuhkoihin) jälkeen aloin reagoimaan homeisiin entistä herkemmin. Aloin saamaan oireita papereista ja vaatteista, jotka olivat olleet homeisissa tiloissa.

Kaikki tämä tapahtui nopeasti ja olin ihan puulla päähän lyöty. Miten tämä on mahdollista että saan unelmaviran, jonka myötä menetän terveyteni? Miten on mahdollista, että minä reagoin homeille, koska en ole koskaan aiemmin reagoinut vaan olen ollut se, joka nimenomaan ei reagoi niille? Miten näin hyväkuntoinen ja terve ihminen voi sairastua näin vakavasti vaikka monet muut pystyvät työskentelemään tiloissa ilman oireita? Muistan ikuisesti sen häpeän ja heikkouden tunteen, kun jouduin kerta toisensa jälkeen sanomaan, että saan oireita siellä, täällä ja tuolla. Ja ne epäuskoiset, vähättelevät katseet ovat porautuneet sydämiini ikiajoiksi.



Lupasin keuhkolääkärilleni parantaa itseni

Tästä kaikesta on nyt kulunut 17 vuotta. Pari vuotta sitten ihana keuhkolääkärini (Jyväskyläläiset varmaankin arvaavat kuka) sanoi minulle, että olen parantunut astmastani. Useat lääkärit olivat aiemmin sanoneet minulle ettei astmasta voi parantua. Huomautin asiasta hänelle ja sanoin, että astmani on ainoastaan remissiossa ja muistutin häntä myös siitä, että minähän olin luvannut parantua!  Lääkärini muisti ja hymyillen sanoi, että "Satu, kyllä sä olet parantunut. Pysyt vaan kaukana homeisista tiloista niin pysyt jatkossakin terveenä!" Tästä tulikin mieleeni, että pitääpä taas varata aika keuhkolääkärilleni, käyn aina moikkaamassa häntä säännöllisin väliajoin😂💘 

Olkoon astmani nyt sitten remissiossa tai parantunut, niin tilanne on se, että kuusi vuotta sitten pystyin jättämään lääkkeeni pois vaikka kahta vuotta aiemmin tilanne oli se tyypillinen altistuneelle: aloin reagoimaan kaikelle ja henkeä ahdisti lähes päivittäin. Reagoin mullalle, luonnon mikrobeille, hunajalle, pakuriteelle, pesuaineille, eläinten hilseelle ja syljelle, siitepölylle jne. Hääpäivästäkään vuonna 2008 en muista oikein mitään, koska minulla oli niin paha yskä, että meinasin ihan tukehtua ja keskittyminen meni siihen, että pysyin pystyssä. Häämatkallani Floridassa olin niin huonossa kunnossa, että jouduin kesken kävelyn menemään penkille makaamaan koska en pystynyt kunnolla hengittämään.  Muistan kun makasin penkillä pää mieheni sylissä ja mietin tässäkö tämä nyt sitten oli. Olin ottanut lääkettä säännöllisesti maksimimäärän eikä se auttanut yhtään. En jaksanut mennä ensiapuun, koska tiesin, että tilanne olisi taas sama seuraavana päivänä. Tilanne oli ihan epätoivoinen eikä sitä helpottanut yhtään se, että tiesin terveydentilani pahenemisen johtuvan uudesta rivitaloasunnostani, jonka olin ostanut muutama kuukausi sitten. Tuossa asunnossa nimittäin portaiden lakkaus epäonnistui ja hengittelin kaksoinkomponanttilakkahöyryä muutaman kuukauden ajan. Olin huonommassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja sairauteni vankina.

Päätin vuonna 2008 (kun makasin siinä penkillä häämatkallani ja meinasin tukehtua), että aion parantua. Ihan sama onko se mahdollista vai ei, niin minä paranen!!! Nostin pääni pystyyn ja lupasin itselleni, että teen kaikkeni sen eteen että näin tapahtuu. Ja niin tein. Minulla ei ollut hajuakaan mitä minun pitäisi tehdä, ei aavistustakaan- ainoastaan tietoisuus siitä, että parantuisin. Asioita alkoi tapahtumaan yksi toisensa jälkeen, omasta mielestäni kyse oli johdatuksesta. En tiedä tarkkaan ottaen kauanko tuo parantuminen kesti, vuosia joka tapauksessa. 

Haluan vielä tarkentaa sen verran, että tiedän pysyväni oireettomana/remissiossa
/parantuneena mikäli en altista itseäni toistuvasti kosteusvauriomikrobeille eli en asu tai työskentele rakennuksessa, jossa on sisäilmaongelmia. Mutta en enää reagoi luonnon mikrobeille, pesuaineille, siitepölylle, ruoka-aineille, kasveille tai niiden mullalle, eläimille jne. Pystyn myös olemaan muutamia päiviä homeisessa rakennuksessa (työmatkat, hotellit, reissut) ilman että keuhkoarvoni romahtavat. En olisi koskaan uskonut tämän olevan mahdollista! Eli pystyn tällä hetkellä elämään ihan normaalia elämää ILMAN LÄÄKKEITÄ niin kuin kaikki muutkin ihmiset enkä häpeä enää herkkyyttäni. Pystyn olemaan metsässä (kilpailen koirani kanssa metsäjäljellä), syömään mustikoita ja mitä tahansa, istuttamaan kukkia ja tonkimaan kasvimaata jne. Herkkytteni on itseasiassa pelastanut minut, ilman sitä olisin voinut sairastua vieläkin vakavammin.



Tätä on siis jatkokertomus, koska tämä on pitkä tarina. En pysty sitä mitenkään kertomaan yhdessä postauksessa. Ensimmäinen askel paranemisessani oli se, etten enää altistanut itseäni säännöllisesti kosteusvauriomikrobeille. Asetin terveyteni ensimmäiseksi eli olen tuosta hetkestä lähtien tehnyt etätyötä kotoani käsin. Se ei ole aina ollut helppoa, mutta olen sopeutunut tilanteeseen kun on ollut pakko. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että pystyn tekemään etätyötä, kaikki eivät pysty. Esimieheni ovat olleet hyvin sivistyneitä ja minun puolellani tässä asiassa ja toki tuolla ammattitauti diagnoosilla on ollut oma painoarvonsa asiassa. Lisäksi minulla on ollut tukenani huippulääkäri. 

Mitä muuta tein elämässäni? Ihan älyttömän paljon! Käytin synteettisten lääkkeiden lisäksi runsaasti tiettyjä tarkkaan valittuja lisäravinteita (sellaisia, jotka eivät rasittaneet entuudestaan rasittunutta maksaa), kävin vaihtoehtoisissa hoidoissa, opiskelin joogaohjaajaksi jne. Sen sijaan ruokavaliooni en tehnyt tuolloin mitään muutoksia. Suurin käännekohta parantumisessani oli kuitenkin sellainen, jota en olisi voinut koskaan itse ennaltakäsin arvata tai uskoa! Kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa koska se on pitkä juttu ja haluan kertoa sen kunnolla. Haluan luoda toivoa kaikille altistuneille: tilanne voi muuttua!! Minä en voi parantaa ketään muuta kun itseni, mutta Sinä voit! Mutta minä voin kertoa Sinulle oman tarinani, josta voit halutessasi ottaa palasia omaan elämääsi ja omaan paranemisprosessiisi. Sinä et ole sairautesi vaan paljon enemmän- olen luojan luoma ihanuus, jonka elämä voi muuttua hetkessä. Kun vaan päätät ottaa sen tärkeimmän ensimmäisen askeleen...

HUOM! Tähän postaukseen ei liity mitään kaupallista yhteistyötä



Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.


Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
perjantai 22. maaliskuuta 2019

Pähkinäinen kookos-ananas-kanapata

Viikonlopun ruokavinkki on tämä loistavan makuinen kookoskana ananaksella! Tämä on ihan ehdottomasti paras suomalainen kanaruoan ohje, mitä olen koskaan onnistunut kokkaamaan! Painotan sitä, että paras suomalainen ohje, sillä kuten varmaan muistatte, rakastan intialaista ruokaa ja blogistakin löytyy aivan loistava intialaisia kanaruokien ohjeita. Mielestäni tämäkin ohje on erittäin helppo valmistaa ja kaiken lisäksi mukavakin. Eniten menee aikaa tuoreen ananaksen pilkkomiseen, mutta mielestäni se vaiva kannattaa nähdä, koska tuore ananas maistuu ihan erilaiselta kuin purkkiananas. Suolatut cashewpähkinät tuovat tähän ruokaan hauskan makuvivahteen ja loistavan maun salaisuutena on se, että mausteita kuullotetaan heti alussa rasvan seassa!




Paistoajasta sen verran, että olen tehnyt tätä ruokaa kahdella tavalla eli paistanut 175:ssä asteessa 45 minuttia, kuten ohjeessa sanotaan tai 150 asteessa jopa 1,5 tuntia. Paistoaika riippuu vähän siitä, miten paljon broileria paistaa paistinpannulla ennen uuniin laittamista ja ehdottomasti broilerinpalojen paksuudesta. Itse paistoin broitsua sen verran, että se ruskistui molemmilta puolilta hieman ja leikkeet olivat melko ohuita. Nuo mainitsemani mausteet eivät ole mitenkään kiveen hakattuja, joten voit tätäkin ohjetta modata omannäköiseksesi myös maustamisen osalta. Mielestäni nuo kokonaiset currynlehdet tuovat kanaruokiin ihan loistavan maun ja itse ostan niitä etnisestä kaupasta. Minulla on tapana hieman puristella lehtiä pienimmäksi käsissäni ja heittää ne sitten pannulle rasvan sekaan. 




Ohje:

1 kg maustamatonta broilerinleikettä
3 dl tuoretta ananasta
2 dl suolattuja cashewpähkinöitä
3 sipulia (pientä)
400 ml kookosmaitoa
2 rkl kookosöljyä tai voita + hieman rasvaa vuoan voitelemiseen
1 rkl kokonaisia currynlehtiä
2 tl hyvälaatuista suolaa
2 tl broilerimaustetta
1 tl paprikamaustetta
ripaus mustapippuria
ripaus cayennepippuria

Sulata rasva paistinpannulla. Paloittele broilerinleikkeet kolmeen osaan. Lisää sulaneeseen rasvaan mausteet ja currynlehdet ja kuullota niitä hetki. Pilko sipuli ja paloittele ananas. Lisää mausteseokseen broilerinleikkeet ja pilkottu sipuli ja paista leikkeitä kummaltakin puolelta hetki (ei kuitenkaan kypsäksi).

Voitele vuoka rasvalla. Lado vuoan pohjalle puolet broilerista ja sipulista. Ripottele leikkeitten päälle pilkotut ananaksenpalat ja cashewpähkinät. Lisää sitten loput broilerileikkeet ja sipuli. Kaada kookosmaito kulhoon ja sekoita suola sen sekaan. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hautua 175 asteessa noin 45 minuuttia tai niin pitkään, että broileri on kypsää. Nauti ruoka basmatiriisin ja tuoreen salaatin kanssa.



Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa



Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Testissä PUHTI vatsavaivojen testipaketti ja terveystarkastuksen (sisältää 31 verikoetta) ARVONTA

Minulle tehtiin PUHTI:n vatsavaivojen testipaketti, joka on kattava testipaketti erilaisten vatsavaivojen tutkimiseen. Ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin, lue aikaisempi postaukseni liikkujan terveystarkastuksesta täältä, jotta saat paremman kokonaiskuvan PUHTI:n tarjoamista terveystesteistä. Tämän postauksen yhteydessä suoritamme myös PUHTI terveystarkastuksen ARVONNAN, joka sisältää 31 verikoetta.

Vatsavaivojen testipaketissa selviää mm. keliakia, laktoosi-intoleranssi, ärtynyt suolisto tai mahdollinen Crohnin tauti. Paketti sisältää myös Gastropanel tutkimuksen eli vatsalaukun terveystestin, jonka kautta saa tietoa vatsan limakalvojen tilasta, happotasapainosta ja siitä, että onko henkilöllä helicobakteeri-infektiota tai atrofista gastriittia. Laktoosi-intoleranssi testataan dna-tutkimuksella, joka kertoo perinnöllisestä taipumuksesta laktaasientsyymin toiminnan alenemiseen. Keliakian esiintyvyys testataan mittaamalla Immunoglobuliini A IgA-luokan immonoglobuliinien määrä ja kudostransglutaminaasi IgA vasta-aineet. Lue keliakian tietopaketista keliakian oireista, testauksesta ja hoitamisesta täältä.


Gastropanel testikokonaisuudessa määritellään seuraavien biomerkkiaineiden pitoisuudet verinäytteessä:

pepsinogeeni I (PGI): vaikuttaa vatsan limakalvon toimintaan (närästys, mahalaukun terveys)

pepsinogeeni II (PGII): vaikuttaa vatsan limakalvon toimintaan (närästys, mahalaukun terveys)


gastriini-17 (G17): vaikuttaa mahalaukun kunto, vatsahappojen eritys (närästys)


helikobakteerivasta-aineet (HPAbG)


Kenelle vatsavaivojen testipaketti?

Vatsavaivojen testipakettia suositellaan henkilöille, joilla on erilaisia vatsavaivoja ja epämukavaa oloa esimerkiksi vilja- ja maitotuotteiden nauttimisen jälkeen. Gastropanel tutkimus on kehitetty erityisesti ylävatsaoireiden testaamiseen. Testi tehdään verikokeella. Testitulokset valmistuvat viikossa ja tulokset tulevat suoraan omille PUHTI-sivuille, josta ne voi tallentaa pdf-tiedostona omalle koneelle tai tulostaa paperille. Raportointi on selkeää (katso alla oleva kuva tuloksista) eli raportissa ei mainita pelkkiä lyhenteitä ja numeroita, vaan tulokset esitetään visuaalisesti helpossa muodossa, joka tekee tulosten tulkinnan helpoksi.  Tuloksista näkee siis selvästi onko tulos viitearvoissa ja pitääkö tarvittaessa olla lääkäriin yhteydessä. 

Lue lisää vatsavaivojen testipaketista täältä.

Omat kokemukseni PUHTI:n testipaketeista
Minulle on tähän mennessä tehty kaksi PUHTI:n testipakettia: liikkujan terveystarkastus ja vatsavaivojen testipaketti. Liikkujan terveystarkastus sisälsi peräti 34 testiä ja siinä selvisi, että minulla on liian alhainen D-vitamiiniarvo. Olenkin tankannut D-vitamiinia nyt päivittäin siitä asti kun sain tulokset. Tuosta liikkujan terveyspaketista olen kirjoittanut aikaisimmin täällä. 

Vatsavaivojen testipaketissa taasen selvisi, että minulla ei ole keliakiaa eikä perinnöllistä taipumusta laktaasientsyymin alenemiseen. Minulla ei ole myöskään atrofista gastriittia eli vatsalaukun limakalvojen surkastumaa. Muutoinkin kaikki on kunnossa helicobakteerilöydöstä lukuunottamatta. MInulla ei ole viime aikoina ollut närästys- eikä ylävatsaoireita toisin kuin muutama vuosi sitten. Tuolloin puhallustestissä löytyi helico, mutta vatsalaukun tähystyksessä taas ei, joten mitään häätökuuria en ole syönyt helicon häätöön ja pitää nyt tarkasti miettiä alanko edes syömään. Tietenkin juttelen asiasta lääkärin kanssa. 


PUHTI:lla on useita erilaisia testipaketteja, joiden hinnat ovat erittäin edullisia ja kilpailukykyisiä (hintoihin ei  lisätä toimisto- eikä näytteenottomaksuja). Mielestäni kannattaa ottaa aina laajempi testipaketti, koska se tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin jos ottaisi yksittäisiä verikokeita. Voit käydä itse katsomassa yksityisten laboratorioiden verikokeiden hintoja ja vertailla niitä PUHTI:n testipakettien hintoihin ja tehdä omat johtopäätöksesi. Voin lämpimästi suositella PUHTIa kaikille lukijoilleni- homma toimii!

Verikoe tuloksia liittyen Liikkujan terveystarkastukseen

ARVONNASSA PUHTI TERVEYSTARKASTUS (31 eri verikoetta)

Tämän postauksen yhteydessä suoritetaan arvonta, jossa palkintona on PUHTI terveystarkastus, joka sisältää peräti 31 verikoetta. Paketti sisältää mm. seuraavia kokeita: laaja verenkuva, ferritiini, D-vitamiini, kolesteroli, kilpirauhanen, maksan ja munuaisten toiminta. Lue lisää terveystarkastuksen sisältämistä verikokeista täältä.

Arvontaan osallistutaan tilaamalla PUHTI uutiskirje täältä. Samalla saat sähköpostiisi 10%:n alennuskoodin, jonka voit käyttää seuraavan ostoksesi yhteydessä. Arvonta suoritetaan kahden viikon kuluttua ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Facebook ei ole osallisena arvontaan.

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Terveellinen ravinto on yksi terveyden tukipilareista liikunnan, laadukkaan unen ja stressittömän elämän kanssa. PUHTI:n terveystestit tukevat loistavasti terveystietoista elämää ja antavat arvokasta tietoa oman kehon tilasta.
Kaupallinen yhteistyö: PUHTI

PUHTI:n etusivulle pääset täältä.