SOCIAL MEDIA

tiistai 18. kesäkuuta 2019

VHH mansikka-tuorejuusto-hyytelökakku- koemaistajana valokuvaaja Pasi Hakala

Keskikesän juhla, yötön yö, niittykukkia tyynyn alla ja peilityyli järven pinta. Sauna ja koivusta tehdyn vihdat. Linnun laulu ja auringonpaiste. Tekisin mieli vielä kirjoittaa että viina, sauna ja krapula, mutta en nyt kehtaa ettei idylli suomen keskikesän juhlasta romutu. Entäs voiko juhannusta viettää ilman mansikkakakkua? Minä en voi enkä halua siitä huolimatta että noudatan ketogeenista ruokavaliota. Leivoin juhannusta varten kaksi mansikkahyytelökakkua- toisen isomman ja toisen pienemmän. Ja vähähiilarisena tietenkin, kuinkas muuten. Postaan myös toisen kakun ohjeen heti perään eli myös ennen juhannusta.  Itse asiassa kakkujen leipomisen ajankohta oli suunniteltu tarkasti, nimittäin juhannuksen lisäksi oli toinenkin syy. Syyn nimi oli minun suosikkivalokuvaajani Pasi Hakala Studio Varjosta. Lue lisää Pasista ja meidän kahden ensikohtaamisesta täältä.
Valokuvaaja Pasi Hakalan kommentit kakusta ja emäntä kyykkypaskalla
Pasi, joka on muuten myös kokki, tuli meille kotiin koemaistamaan kakkuja ja samalla hän opetti minulle taas kerran valokuvauksen saloja. Hän myönsi tunteensa ennakkoluuloja vähähiilarisia kakkuja kohtaan, koska pelkäsi niiden maistuvan keinomakeutusaineelta. Hän oli jo etukäteen tuskaillut, miten ilmaisee minulle kohteliaasti asiasta. Hän oli kuitenkin positiivisesti yllättynyt molempien kakkujen hyvästä mausta ja siitä, ettei koivusokeri maistunut kakuista "läpi". No eihän se maistu, jos sen blendaa, mutta jätäpä blendaamatta niin maistuu varmasti. Toki se ei tuolloinkaan maistu keinomakeutusaineelta vaan narskuu oudosti hampaissa- ja inhoan sitä yli kaiken!


Emäntä kyykkypaskalla
Pasi on auttanut minua uskomattoman paljon sekä kuvaamisessa, kuvien käsittelyssä että kuvienkäsittelyohjelman kanssa. Hän on ottanut minusta kuvia iltapäivälehtiin ja kommentoi ottamiani kuvia kärsivällisesti lähes joka blogipostauksen osalta. Hän kannustaa mikäli joskus satun ottamaan hyvän kuvan ja antaa unohtumattomia kommentteja tyyliin "älä koskaan kuvaa ihmistä ylhäältä päin, näytät tuossa kuvassa siltä kuin olisit kyykkypaskalla"😂 Tai "muista putsata lautasen reunat tai muuten noi sun kuvat näyttää emäntä Satun eikä bloggaaja Satun ottamilta😂 Ai kamala, tuo emäntä Satu oli kyllä aika kammottava kielikuva- todellakin muistan jatkossa putsata lautasen reunat😂😂

Jatkossa laajennamme yhteistyötä Pasin parhaimmilla arkiruokaresepteillä ja aiomme toteuttaa jossakin vaiheessa "kuvaaja kuntoon"- projektin, jossa on tarkoituksena Pasin elämäntapamuutos. Mielestäni se on vähintäänkin kohtuullista että Pasikin joutuu välillä menemään epämukavuusalueelle, koska minä olen jatkuvasti siellä kuvaamisen suhteen. Totta puhuen, tarkoituksena on toteuttaa "Pasin näköinen" elämänmuutos, jotta siitä oikeasti tuli myös pysyvä. Rehellisesti sanottuna olen jo kirjoittanut valmiiksi yhden postauksen tästä projektista eli katsotaan tuleeko siitä itsensä toteuttava profetia- ei kerrota tätä kuitenkaan Pasille sillä en halua hänen tietävän asiasta mitään. Sen voin teille luvata, että postaussarjasta tulee niin mielenkiintoinen, että sitä kannattaa odottaa. Mennään nyt kuitenkin välillä taas kakkujuttuihin...
Nostaako kakku verensokeria?
Olen törmännyt aina välillä väitteeseen, että myös karppi- tai koivusokerilla makeutetut herkut nostavat verensokeria lähes yhtä paljon kuin normi sokeri. Siis vaikka ne eivät sisällä ollenkaan hiilaria. Olen testauttanut nyt 3:n vuoden ajan näitä minun vhh herkkujani henkilöllä, jolla on 1. tyypin diabeetes eli hänellä on haima kokonaan tuhoutunut. Olen ilmoittanut hänelle aina kakkupalan hiilarimäärän ja hän on piikittänyt tarvittaessa insuliinia sen mukaan. Yleensä ei ole tarvinnut piikittää ollenkaan koska yhdessä kakkupalassa on niin vähän hiilaria. Hänellä ei ole kertaakaan noussut verensokerit näistä verensokerit blogin vhh kakuista, raakasuklaista tai jäätelöistä eikä verensokerit ole lähteneet "pomppimaan" syömisen jälkeenkään esim. seuraavana päivänä. Haluan vielä painottaa, että nyt puhutaan siis karppi- ja koivusokerista eikä mistään aspartaamista tai muusta keinomakeuttajasta. 
Kakun valmistamisesta ja mitä tarvitset valmistamista varten?
Voit tehdä kakun vähähiilarisena tai runsashiilarisempana. Kuvan kakut ovat vähähiilarisia, mutta pohjat on tehty ajanpuutten vuoksi gluteenittomana versiona eli ne sisältävät hiilaria. Kiilteessä on käytetty ulkonäön vuoksi keinotekoista väriainetta, mutta sen käyttö ei tietenkään ole missään nimessä pakollista. Itsekään en sitä käyttäisi ellei kakkuja kuvattaisi. Valmistamisa varten tarvitset irtopohjavuoan (leveys 20 cm) ja sähkövatkaimen kerman  vaahdottamista varten.
Vähähiilihydraattinen: käytä makeutuksessa karppi- tai koivusokeria ja valitse vähähiilarinen pohjavaihtoehto. Mikäli olet tosi tarkka hiilareiden kanssa, niin käytä koristelussa vähemmän mansikoita. Esimerkiksi täytteen alareunassa olevat mansikat voi jättää kokonaan pois. Muista blendata vhh sokerit blenderissa ennen käyttöä etteivät ne narsku ärsyttävästi hampaissa. Mikäli et halua tehdä vhh kakkua, niin voit käyttää täysraakaruoko- tai kookossokeria vhh sokereiden sijasta. 
Viljaton: kakku on viljaton mikäli valitset vhh pohjan etkä käytä kaurakermaa.
Maidoton: valitse maitotuotteista maidottomat maidottomat vaihtoehdot ja rasvaksi valitaan kookosöljy tai ghee. Korvaa mascarpone maidottomalla tuorejuustolla.
Gluteeniton: kakku on gluteeniton joka tapauksessa eli voit käyttää kumpaa pohjan ohjetta haluat. 
Tilaa ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta. Koodilla kutsuvapauteen saat -10%:n alen normaalihintaisista tuotteista. Nettikauppaan pääset täältä.

OHJE
Normi gluteeniton pohja:
200 g gluteenittomia digestive keksejä
75 g voita tai kookosöljyä

Murusta keksit sulan voin joukkoon ja sekoita hyvin. Vuoraa halkaisijaltaan 22 cm:n levyinen irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele seos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistumisen ajaksi.

Vähähiilihydraattinen pohja:
100 g voita tai kookosöljyä
2 dl cashew tai muita pähkinöitä
1/2 dl kookoshiutaleita (hiilarien määrä vaihtelee tosi paljon eri merkkien välillä)
ripaus karppi- tai koivusokeria
2 rkl vettä

Liota pähkinöitä vedessä vähintään neljä tuntia (voit käyttää liottamattomia pähkinöitä myös) ja kaada vesi pois. Laita pähkinät, sulatettu rasva , kookoshiutaleet ja vesi blenderiin ja tasoita sileäksi. Liotetut pähkinät blendaantuvat helpommin. Laita pohjan ainekset leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 20 cm) ja taputtele esimerkiksi kostutetuilla sormilla tasaiseksi. ÄLÄ PAINELE POHJAA LIIAN VOIMAKKAASTI ettei pohjasta tule liian kova. Laita pakastimeen jähmettymään täytteen valmistumisen ajaksi.

Täyte:
6 liivatelehteä
2 dl kuohu- tai vispautuvaa soija-, kaura- tai kookoskermaa
250 g mascarponea  
200 g tavallista tai maidotonta tuorejuustoa
1 dl tai enemmän karppi- tai koivusokeria
9 isoa mansikkaa täytteen alareunaan koristeeksi ja lisäksi haluamasi määrä mansikkaa kakun päälle koristeeksi. Mansikat voi jättää myös pois kokonaan.
2 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään mascarpone, tuorejuusto, aito vanilja, sokeri ja lopuksi vaahdotettu kerma. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen hyvin sekoittaen, anna jäähtyä hetki. Lisää jäähtynyt liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Mansikat täytteen alareunassa

Mikäli haluat koristella kakun samalla tavoin kun kuvassa, niin tee seuraavasti: puolita mansikat terävällä veitsellä ja laita se pohjan päälle siten, että leikattu puoli on tiukasti irtopohjavuoan reunaa vasten. Laita mansikat vieri viereen. Kaada täyte varovasti ensi irtopohjavuoan keskelle ja siitä lusikalla kohti reunoja ja mansikoita. Tarkista täytteen levittämisen aikana että mansikat pysyy paikoillaan.

Kiille:
2,5 dl sokeritonta mansikkamehua
ripaus karppi- tai koivusokeria 
3 liivatelehteä
ripaus punaista elintarvikeväriä (ei pakollinen)

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi. Lisää sokeri. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen hyvin sekoittaen, anna jäähtyä hetki. Anna kiilteen jäähtyä kunnolla ja hieman hyytyä ennen kuin levität sen lusikalla kakun pinnalle. Tasoittamisen jälkeen nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoilualustalle. Koristele halutessasi vaahdotetulla kermalla, mansikoilla ja sulatetulla tummalla suklaalla tai jätä koristelematta. Elintarvikevärin käyttö kiilteessä ei ole todellakaan mitenkään välttämätöntä, joten jätä se pois mikäli haluat välttää lisäaineita.

TILAA OHJEESSA TUMMETULLA  FONTILLA OLEVIA TUOTTEITA EDULLISSTI FITNESSFIRSTIN NETTIKAUPASTA- MUISTA ALE-KOODI!

HUOM! Voit tilata ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta. Koodilla kutsuvapauteen saat -10%:n alen normaalihintaisista tuotteista. Nettikauppaan pääset täältä.

HUOM! Päivitän vielä ennen juhannusta instaani lisää syvien selkä- ja vatsalihasten jumppavideoita. Löydät instani nimellä satusjoholm.

Tulossa blogiin vielä ennen juhannusta: toinen vhh mansikkakakku 
Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.
perjantai 14. kesäkuuta 2019

Blogin ALE-koodit- jopa -25%

Kokoan tähän postaukseen kaikki ALE-koodit, joita on käytössä tällä hetkellä blogin lukijoille. ALE-koodeja käyttämällä voit säästää huomattavasti rahaa ja myös aikaa, koska kaikki tuotteet tilataan verkkokaupoista netistä. ALE-koodien määrä vaihtelee 10:stä prosentista jopa 25:een prosenttiin. Itse teen nykyään lähes kaikki ostokseni netissä verkkokaupoista, koska se on helppoa ja nopeaa ja sen voi tehdä kotoa käsin. Lisäksi esimerkiksi blogin vhh ruoka- ja herkkuohjeissa käytetään usein sellaisia tuotteita, joita ei välttämättä löydy edes suuristakaan marketeista. 

PUHDAS+ ALE -25%

Blogin lukijat saavat kaikista lisäravinteista, diffuusereista, eteerisistä öljyistä, ihon- ja hiustenhoitotuotteista jne. jopa -25%:n alen! Suosittelen PUHDAS+:n tuotteista erityisesti magnesium- ja kollageenituotteita, joita itse käytän säännöllisesti. Suosittelen myös kokeilemaan PUHDAS+:n shampoita ja hoitoaineita. 
ALE-koodi: kutsuva
Nettikauppaan pääset täältä.

FITNESSFIRST -10%
Blogin lukijat saavat kaikista normaalihintaisista FitnessFirstin tuotteista -10%:n alen. Blogin lähes kaikissa vhh ruokaohjeissa käytetään FitnessFirstin tuotteita, jotka ovat todella laadukkaita ja edullisia. Nettikaupasta voit tilata psylliumkuitua, manteli- ja lupiinijauhoa, koivu- ja karppisokeria, lisäravinteita, raakasuklaan valmistusaineita, superfoodeja, proteiinijauheita, rasvoja jne.
ALE-koodi: kutsuvapauteen
Nettikauppaan pääset täältä.
NEUROSONIC -120 euroa
Blogin lukijasaa alennuskoodilla verkkokaupassa tapahtuvasta suorasta laiteostosta 120€ alennuksen 1.6.2019 alkaen aiemman prosentuaalisen alennuksen sijaan. Kesäkuun 2019 kampanjassa Neurosonic laitteenostajat saavat Puhdas+-verkkokauppaan kampanjakoodin, jolla he voivat valita haluamansa 200€ arvoisen tuotepaketin. Kampanjakoodi tulee asiakkaalle sähköpostitse tilauksen yhteydessä ja Puhdas+-verkkokaupasta tuotepaketti toimitetaan asiakkaalle yleensä tilausta seuraavana arkipäivänä. Käytän itse Neurosonicia useita kertoja viikossa, postauksia aiheesta löydät täältä.
ALE-koodi: KUTSUVAPAUTEENALE
Nettikauppaan pääset täältä.

WARRIOR COFFEE -10%
Tilaa superlaadukkaita luomulaatuisia kahvi-, tee ja rasvatuotteista Warrior Coffeen nettikaupasta. ALE-koodi on voimassa 7.7.2019 asti. Meidän perhe käyttää päivittäin Warrior Coffeen kahvipapuja, MCT- ja kookosöljyjä sekä pikarasvakahvia.
ALE-koodi: KUTSUVAPAUTEENKESA
Nettikauppaan pääset täältä.

Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
Postaus sisältää mainoslinkkejä
tiistai 11. kesäkuuta 2019

Ketogeeninen ruokavalio- plussat ja miinukset

Ketogeenistä ruokavaliota on nyt takana 3 kuukautta ja ajattelin kirjoittaa kauan odotetun postauksen plussista ja miinuksista. Postausta on minulta paljon kyselty, mutta en ole halunnut hätäillä sen kanssa ja hyvä niin, sillä tilanne on muuttunut kuukausien aikana paljonkin alkuajoista. Tulevaisuudessa "aion lyödä myös faktoja pöytään" verikoetulosten muodossa, mutta sitä joudutte vielä hieman odottamaan. Inhoan sitä, että kirjoittaessani blogia joudun arvailemaan asioita koska asioita voidaan myös mitata. Haluan kirjoittaa rehellisesti, se on minun tapani ja tiedostan, että kaikki eivät pidä siitä. Tämän asian vuoksi postauksiani ei enää julkaista joissakin facebookryhmissä. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että asioita pitää pystyä tarkastelemaan eri näkökulmista- mikään asia ei ole yksinomaan hyvä tai huono. Ja mikäli myisin jotakin tuotetta blogissani, niin ehdottomasti kertoisin tuotteesta rehellisesti enkä vaan hehkuttaisi koska se mielestäni lisää uskottavuutta. 
Kuuntele asiantuntijoita
Arvostan koulutusta ja asiantuntijoita mikä tuntuu olevan somemaailmassa aika harvinaista nykyään. Ihmiset saattavat uskoa somejulkkiksia enemmän kuin esimerkiksi lääkäriä tai tutkijoita. En tiedä johtuuko arvostukseni asiantuntijoita kohtaan koulutuksestani (julkisoikeus ja liikuntatieteet) vai työstäni aluehallintoviraston ylitarkastajana. Ehkä molemmista ja onhan se fakta, että tietyntyyppisiin virkoihin hakee tietyn tyyppisiä ihmisiä eli "pilkunnussijoita"😂 Kun haluan tietoa vaikkapa unesta ja palautumisesta, käännyn Helsingin Uniklinikan neurologin Markku Partisen puoleen tai kun haluan tietoa aivojen toiminnasta käännyn Minna Huotilaisen puoleen eli haastattelen aina kyseisen aiheen huippuasiantuntijaa ja tähän mennessä kukaan ei ole haastattelusta kieltäytynyt💗 Kun olen etsinyt tietoa ketogeenisestä ruokavaliosta, olen kääntynyt Antti Heikkilän puoleen, koska hän ei tiedä ainoastaan ketoruokavaliosta vaan hänellä on lääkärinä myös kokonaiskäsitys ihmisen fysiologiasta. Ketoillessani olen noudattanut Heikkilän ohjeita ja lukenut hänen uuden kirjansa, jossa kerrotaan hyvin selkeästi ketogeenisen ruokavalion perusteet- halpaa, helppoa ja nopeaa (riippuu tietenkin lukunopeudesta)😀
Plussat:
- olo on energinen eli energiataso on noussut hurjasti
- migreeni on kadonnut
- lihasjumit ja -kivut niskassa ja selässä ovat helpottaneet- tätä en olisi koskaan uskonut!
- pätkäpaastoilu on todella helppoa eikä muutoinkaan tarvitse syödä koko aikaa. En herää enää keskellä yötä "kuoleman nälkään" eikä minua väsytä lounaan jälkeen iltapäivällä
- moni "henkinen asia" on selvennyt ja ratkennut viimeisen kolmen kuukauden aikana
- mieli on kirkas
- Hiit-treeni kulkee loistavasti, samoin aerobinen. Lue lisää kortisolitasoja laskevasta HIIT-treenistä täältä. Tämä treeni on ehkä parasta mitä minulle on liikunnan osalta koskaan tapahtunut ja kiitän siitä Antti Heikkilää ikuisesti💗
- paino on laskenut ja rasvaa on palanut reisistä ja selluliittiä on hävinnyt selvästi. Ihan rehellisesti voin sanoa, että pian ollaan "missin mitoissa" vaikka en alkanutkaan ruokavaliolle laihdutuksen takia. Uskon, että HIIT-treeni yhdistettynä ruokavalioon on polttanut selluliittia, sillä rasvanpoltto ja yleensäkin aineenvaihdunta selvästi aktivoitui kun aloitin HIIT-treenin
- kilpirauhanen on voinut hyvin, tosin en ole käynyt verikokeissa. Aion käydä muutaman kuukauden kuluttua ja kirjoitan sitten tuloksista blogiin eli jaksakaa vielä odottaa hetki. 
- hormoonitoiminta on tasoittunut. Ennen ketoa alkuvuodesta menkat tulivat liian tiheään, mutta nyt tulevat päivälleen oikeaan aikaan. Toki olisin jo valmis niistä luopumaan...
- kestän nykyään myös alkoholia eli voin juoda lasin kuivaa shampanjaa tai valkoviiniä enkä saa siitä kolmen päivän krapulaa- kerrassaan vapauttavaa! Siitä huolimatta alkoholin käyttöni on edelleen erittäin kohtuullista eli en ole alkanut tissuttelemaan😂
Miinukset:
- ketoaineiden erittyminen virtsaan aiheuttaa välillä kirvelyä virtsateissä ja virtsarakon seinämissä. Virtsatieni ovat tosi herkät intersitielli kystiitti- nimisen autoimmuunisairauden takia. Sain äsken Heikkilältä vinkin kokeilla vaivaan l-arginiiniävvirtsarakon seinämien rentouttamiseen ja ruokasoodaa neutraloimaan virtsaa. 
- hengitys haisee vieläkin- miesparka😂
- rasva ällöttää välillä ja koko ajan joudun keksimään uusia vhh ruokaohjeita- lukoijoiden onneksi. Täältä löydät runsaasti ketogeeniseen ruokavalioon sopivia ruoka- ja herkkuohjeita.
- kuntosalilla viimeinen "pumppi" on kadonnut, mutta voin sanoa, että kyllä 48-vuotias nainen pystyy elämään ilman sitä😅 Eli jos aikaisemmin tein 35 kilolla 8 toistoa, niin nyt menee 5. Jatkossa aionkin kokeilla salitreeniä Heikkilän ohjeilla, jotka löytyvät hänen uusimmasta kirjastaan. Kirjoitan aiheesta myöhemmin
- jos syön liikaa rasvaa, niin siitä seuraa oksettava olo ja rasvaripuli
- ihon kutina, joka jatkuu vieläkin vaikka keton aloittamisesta on jo 3 kuukautta. Välilä raavin ihoani ihan verille. En tiedä onko kyseessä puhdistusreaktio vai ihon kuivuminen vai molempia
- hiilareiden välttäminen rajoittaa tietenkin ruokavaliota eikä esimerkiksi kahviloissa ei ole kerta kaikkiaan mitään syötävää. Kokouksissakin syön leivän päälliset jos yleensäkään syön mitään😀 Eli voisiko joku perustaa Suomeen ketokahviloita?
Unesta ja veriarvoista
Uni: välillä nukun todella sikeästi ja välillä on jaksoja, jolloin nukun huonommin. Tilanne on ollut tismälleen sama jo useiden vuosien ajan eli epäilen, että unisykliin vaikuttaa hormonitoiminta hyvin vahvasti tällä hetkellä ja epäilemättä myös jatkossa😉😉 Pian saan ihan eksaktia tietoa unestani, koska menen heinäkuun alussa Helsingin uniklinikalle täydelliseen unipolygrafiaan eli tulossa on ehkä kaikkien aikojen mielenkiintoisin blogipostaus. Vertaan postauksessa tuloksia Ouran ja Vivosmartin antamiin unitietoihin. Kolesterolista ja veren rasva-arvoista en osaa sanoa vielä mitään. Mittautin ne juuri ennen kuin aloitin keton ja aion käydä mittauttamassa ne uudelleen loppuvuodesta ja kirjoitan tuloksista rehellisesti blogiin. Eli haluan faktoja pöytään enkä pelkkää arvailua

Tulevaisuus
Jatkan ketogeenisellä koska mielestäni hyötyjä on ollut runsaasti enemmän kuin haittoja. Migreenin ja lihaskipujen poistuminen sekä energiatason nouseminen on ollut käsittämätöntä. Kirjoitan jatkossakin ketogeenisiä ruokapäiväkirjoja, jotka löytyvät kootusti täältä. Seuraava postaus käsittelee repsahdusta, joka koskee kaikkia tiukkaa ruokavaliota noudattavia. Oletko muuten jo lukenut postauksen "Painonhallinta- näille vinkeillä epäonnistut varmasti"? Ellet ole, niin kannattaa lukea, sillä siinä on muutamia erittäin hyviä pointteja, jotka sopivat myös ketoruokavalion noudattamiseen. Löydät postauksen täältä. Jatkan ketogeenisten ruoka-annosten julkaisemista instassani ja julkaisen siellä säännöllisesti myös jumppa- ja joogavideoita eli mitäs jos jumpataan core kuntoon mökin laiturilla tai terassilla syksyksi😀💪 Insta löytyy nimellä satusjoholm.
Seuraa ketogeenistä matkaani somessa
Päivitän päivittäin instaani kuvia ketogeenisistä ruoka-annoksista. Löydät minut instasta nimellä satusjoholm.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-, jooga- ja hengitysharjoituksia löydät täältä.Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
Kuvan on ottanut Elli Hintsanen
lauantai 8. kesäkuuta 2019

Vähähiilihydraattinen vohvelipizza- rapeaa kesäherkkua!

Aurinko paistoi kuumasti, oli alkuilta perjantaina enkä ollut syönyt mitään koko päivänä vielä. Ketogeenisellä ruokavaliolla ollessani olen välillä kadottanut kokonaan ruokahaluni ja syön usein ensimmäisen kerran vasta iltapäivällä. Tänään venähti vieläkin myöhemmäksi. Halusin valmistaa jotakin sellaista ruokaa, jota pystyn valmistamaan ulkona. Huomioni kiinnittyi kaapin pohjalla olevaan vohvelirautaan, jonka raahasin ulos terassin pöydälle ja päätin tehdä suolaisia vohvelipizzoja. Olin muutama viikko sitten huomannut jossakin ilmaisjakelulehdessä vohvelipizzojen ohjeen ja siitä innostuneena päätin kokeilla vhh versiota. Kun olin paistanut vohvelit, kaivoin lehden esille ja hain ohjeesta ideoita päällystämiseen.
Blogissa on useita vhh pizzaohjeita ja yleisin esitetetty kysymys on se, että ovatko ne rapeita. No nämä vohvelipizzat ovat todellakin rapeita! Tämä on ehdottomasti kaikista rapein blogin vhh pizzaohjeista. Muita pizzaohjeita löydät kootusti kuvineen täältä. Lisäksi tämä oli tosi mukavaa vaihtelua perinteiselle ruoanlaitolle: kirjoittelin terassilla ja aina välillä heitin taikinaa vohvelirautaan. Ja se tärkein: kaikki käry jäi terassille! Ihme kyllä muuten, nyt ei rauta kärynnyt juuri ollenkaan tai sitten en vaan huomannut. Mutta joka tapauksessa ihanaa kesäruokaa ja maistui niin nuorisolle kuin mun miehellenikin. Miniän mielestä kuulemma paras vhh pizza ever.
Millä voin korvata?
Mantelijauhon voi korvata lupiinijauholla, joka toimii tosi hyvin tässä ohjeessa. Tein puolet taikinasta mantelijauhoon ja puolet lupiinijauhoon. Molemmista tuli tosi hyviä. Kookosjauhoa en ole itse kokeillut, koska en pidä sen mausta. Mikäli haluat käyttää sitä, niin joudut todennäköisesti lisäämään hieman nestettä, koska se sitoo nestettä ihan eri tavalla kuin mantelijauho. Kookosöljyn voit korvata vaikkapa sulatetulla voilla tai gheellä. Psylliumkuitu tuo taikinaan rakennetta ja lisää kuitupitoisuutta. Ja sanomattakin selvää, että tämä ohje sopii kuin nakutettu ketogeeniseen, viljattomaan ja maidottomaan ruokavalioon. Maidottomat huomioivat vaan päällysteessä sitten oman ruokavalionsa eli käyttävät maidotonta juustoa jne. Tuohon tomaattikastikkeeseen kannattaa vähän satsata. Laitoin linkin omaan tomaattikastikkeeseeni, mutta jos tiedät paremman, niin käytä sitten sitä ja vinkkaa minullekin😀
Psylliumista ja muista ohjeessa esiintyvistä tuotteista
Itse käytän näissä vhh leivonnaisissa aina karkeaa psylliumkuitua, koska joskus hienojakoinen paakkuuntuu inhottavasti ja pahimmassa tapauksessa pilaa koko homman! Yleensä juuri psyllium on se raaka-aine, joka saattaa muuttaa rakennetta siten, että kun vaihdat psylliumia, niin se käyttäytyykin eritavalla kuin aikaisemmin. Erityisesti hienon psylliumin kanssa joillakin lukijoillani ja joskus itsellänikin on ollut haasteita. Suosikki psylliumini on FitnessFirstin edullinen ja laadukas psylliumkuitu, jota käytän nykyään aina kaikissa vhh leivonnaisissani. Ainakaan tähän mennessä se ei ole koskaan käyttäytynyt arvaamattomasti, joten menen siitä takuuseen. Psylliumkuitua voi tilata *täältä. Koodilla "kutsuvapauteen" saat -10%:n alen normaalihintaisesta psylliumista ja kaikista muistakin FitnessFirstin tuotteista. Psylliumin lisäksi esimerkiksi manteli- ja lupiinijauho kannattaa ehdottomasti tilata FitnessFirstiltä, koska se tulee huomattavasti halvemmaksi jos ostaisit sen marketeista. Ja lupiinijauhoa ei edes myidä marketeissa, ainakaan tietääkseni.
Ohje (6 vohvelia): 
2 kananmunaa
2 dl kookos- tai soijakermaa
1 dl *mantelijauhoa
2 tl *karkeaa psylliumkuitua
1 rkl *kookosöljyä
1 dl creme fraichea tai maidotonta jogurttia
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta

* Voit tilata jauhoja, psylliumkuitua ja kookosöljyä edullisesti täältä. Voit myös klikata ohjeesta tummennettua linkkiä, jolloin löydät tuotteen suoraan nettikaupasta. Koodilla "kutsuvapauteen" saat nettikaupasta -10%.n alen normaalihintaisista tuotteista.

Sekoita kaikki aineosat keskenään. Voitele vohvelirauta sulatetulla kookosöljyllä ja paista vohvelit ruskeiksi. Paistamisen jälkeen valmista tomaattikastike ja lisää päällys vohveleiden päälle.Voit päällystää vohvelit ihan miten haluat. Kuvan vohvelit on päällystetty aurajuustolla, salamilla, oliiveilla, parmesanjuustolla ja pinnalle on ripoteltu reippaasti pizzamaustetta. Laita vohvelit hetkeksi lämpimään uuniin, jotta juusto sulaa vohveleiden päälle.

Tomaattikastikeen ohjeen löydät täältä. Muita blogin vhh pizzaohjeita löydät täältä.

HUOM! Olen päivittänyt taas instaani uusia ketoruokakuvia ja syvien selkä- ja vatsalihasten harjoitusvideoita. Käypä kurkkaamassa, insta löytyy nimellä satusjoholm.
Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

*Postaus sisältää mainoslinkkejä
perjantai 7. kesäkuuta 2019

Onnellisuus- mistä sen löytää?

Kukapa meistä ei haluaisi olla onnellinen. Mitä enemmän tavoittelet onnellisuutta, sen kauemmaksi se karkaa. Mitä enemmän odotat jonkun toisen tekevän sinut onnelliseksi, sitä useammin joudut pettymään. Mitä kovempaa juokset onnellisuuden perässä, sen uupuneemmaksi tunnet olosi. Mitä enemmän ajattelet ajatuksia mikäli-saisin-hänet/jonkun asian-olisin-onnellinen, sitä enemmän petät itseäsi. Kun toiveesi toteutuu, tunnet onnellisuutta jonkun aikaa, mutta taas se häviää. Ikäänkuin onnellisuuden mysteeri leijuisi pilvenä pääsi yläpuolella- melkein voit koskettaa sitä kunnes tuuli puhaltaa sen pois.

Kaikki tavoittelu vie meidät pois nykyhetkestä eli siitä ainoasta hetkestä, jolla on merkitystä. Tommy Hellsten on kirjoittanut kirjan "Saat sen mistä luovut". Eli tulisinko onnelliseksi jos luovun sen tavoittelusta eli en enää yrittäisi olla onnellinen? Alkaisinkin keskittyä kulloiseenkin hetkeen joka aistillani enkä tavoittelisi enää mitään vaan antaisin asioiden tapahtua omalla painollaan ja hetkellään eli silloin kuin ne olisivat valmiita tapahtumaan. Hyväksyisin itseni kokonaisena eli sellaisena kuin olen- myös ne kurjimmat ja heikoimmat puolet itsestäni, joita en halua myöntää edes itselleni, saatikka muille. Ne demonit, joiden peittelyyn olen käyttänyt valtavasti aikaa ja energiaa ja joiden olomassa oloa en halua edes ajatella. Uskaltaisin katsoa itseäni rehellisesti ja alastomana ilman mitään suojakilpiä tai panssareita.

Eli sen sijaan, että juoksisin tavaroiden, saavustusten ja ihmisten perässä, tutustuisinkin omaan itseeni. Antaisin itselleni luvan rakastaa itseäni kokonaisena ilman, että yrittäisin muuttaa jotakin osaa itsestäni. Ilman, että kieltäisin joitakin piirteitä itsessäni. Ilman, että arvostelisin itseäni. Ilman yhtään ajatusta siitä, että pystyn-hyväksymään-itseni-mikäli-pääsen-tästä-ja-tästä-luonteenpiirteestäni-tai-ominaisuudestani-eroon. Tai että hyväksyn itseni sitten kun...Uskaltaisin katsoa silmästä silmään sitä sisäistä pientä lastani, joka huutaa hyväksyntääni ja sitä, että se tulisi nähdyksi ja kuulluksi, kokonaisena kaikkine puolineen. Ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin se on. Vajavaisena, epätäydellisenä eli ihmisenä.
Minä näen. Olen aina nähnyt. Näen tulevia tapahtumia, aistin ihmisten energioita eikä kyse ole mistään mystiikasta vaan lahjasta. Lahjasta, jota täytyy hoitaa rakkaudella ja vastuullisella viisaudella. Herkkyyteni on sekä suurin vahvuuteni että heikkouteni. Herkkyyteni ja kykyni nähdä asioita ja tulevia tapahtumia on sekä johdattanut minut onnellisuuden ja elämän tarkoituksen ytimeen että vienyt minut syvään mustaan kuiluun. Olen ymmärtänyt, että olen itse vastuussa onnellisuudestani. Kukaan muu ei voi tehdä minua onnelliseksi ellen itse tee ensin itseäni onnelliseksi. En voi rakastaa ketään ehdoitta, ellen rakasta ensin itseäni ehdoitta. Ja kun nostan katseeni hetkeksi pois tästä rakkaudesta, kadotan onnellisuuden ja itseni. Ja mikäli etsin onnellisuutta itseäni ulkopuolta, se lipuu koko ajan kauemmaksi. 

Rakkaus elää täydellisessä vapaudessa ja vapaa ihminen on onnellinen. Kukaan muu ei voi vapauttaa sinua kuin sinä itse. Sinä itse olet siis itsesi vapauttaja ja näin ollen vastuussa itsellesi omasta onnellisuudestasi. Rakkaus on luottamusta siihen, että minä riitän itselleni tälläisenä kuin olen. Olen täydellinen epätäydellisenä, vajavaisena ja heikkona. Ja uskallan olla itselleni rehellinen kaikissa eteeni tulevissa asioissa ja ymmärrän, että kaikki asiat tapahtuvat tarkoituksella. Myös ne pahimmat, jotka ovat itse asiassa niitä suurimpia lahjoja. Mitä suurempi ongelma, sitä suurempi lahja. Kun alat elämään siten, että kiität jokaisesta eteesi tulleesta haasteesta tai ongelmasta, nouset samalla ongelman yläpuolelle ja ymmärrät, ettei ongelmia enää ole. On vaan vaikeuksien valepukuun piilotettuja oppiläksyjä ja mitä suurempi ongelma, sitä suurempi kasvu.

Kun rakastat itseäsi ehdoitta, olet onnellinen. Osaat vetää terveet rajat oman persoonasi ympärille eli uskallat tulla näkyväksi ja osaat sanoa myös ei. Ympäröit itsesi ihmisillä, jotka kunnioittavat sinua ja sinulla on voimaa luopua ihmissuhteista, jotka estävät sinua kasvamasta tai vievät sinusta energiaa. Et enää pelkää hylätyksi tulemista, koska olet jo kohdannut omat pelkosi. Katsonut niitä silmästä silmään ja antanut luvan niiden olemassaololle. Suurin pelko ihmisellä on se, ettei häntä rakasteta. Kun rakastat itseäsi, olet aina rakastettu. Olet aina turvassa. Olet aina onnellinen. Ja pystyt myös vastaanottamaan rakkautta itsesi ulkopuolelta koska tiedät, että olet rakastamisen arvoinen.

Äsken koin hetken ajan syvää onnellisuutta paistaessani vohveleita terassilla auringonpaisteessa (vhh vohvelipizzaohje tulee blogiin viikonloppuna). Otin kiinni siitä hetkestä, sillä en tiedä milloin koen yhtä syvää onnellisuutta seuraavan kerran. Ehkä tässä elämästä on loppujen lopuksi kyse. Elää tässä hetkessä...

Blogin etusivulle pääset täältä.
tiistai 4. kesäkuuta 2019

Pizza- gluteeniton, viljaton ja maidoton


"Äitiiiiiiii, voisitko tehdä pizzaa?"
Kuulostaako tutulta? Meinasin jo sanoa, ettei ole aineita pohjaan, kunnes huomasin, että kaapista löytyy tuorejuustoa ja teff-jauhokin pitäisi käyttää loppuun. Päätin kokeilla niistä ja tuloksena syntyi maultaan ja rakenteeltaan aivan superloistava pizzpohja, joka on jopa hieman rapea reunoiltaan. Blogin virallinen laadunvarmistaja Noppakin tuntui olevan erittäin tyytyväinen lopputulokseen.  Pizzapohja valmistuu ihan parissa minuutissa käsin sekoittaen eli mitään yleiskoneita tai vatkaimia ei tarvita. Pohjan levittäminen onnistuu lusikalla vieläkin nopeammin. 
Monien blogin ohjeiden ja postausten takana on tämä mies eli blogin virallinen laadunvarmistaja Noppa, jota myös totuudentorveksi kutsutaan


Meidän perheessä ei ole pizzapohjaan eikä mihinkään muuhunkaan käytetty vehnäjauhoja enää vuosiin. Vehnän voi loistavasti korvata teff-, manteli-, lupiini tai vaikkapa kookosjauholla. Gluteenia sisältävä alkuvehnä eli spelttijauhokin on kymmenen kertaa ravinteikkaampi kuin puhdistettu vehnä, jossa ei ole ravinteita käytännöllisesti katsoen juuri lainkaan. Mielestäni edellämainitut jauhot ovat paremman makuisia kuin vehnä, joka on pelkkää höttöä eikä minun mielestäni siinä ole edes mitään makuakaan. Edellä mainitut jauhot ovat ravinteikkaita ja maukkaita. Ainut huono puoli on kalliimpi hinta.

Pohja on gluteeniton ja maidoton, mikäli käytät maidotonta tuorejuustoa ja maidotonta juustoraastetta. Tämä pizza ei ole vähähiilarinen, mutta blogista löytyy peräti 3 vhh pizzaohjetta, joiden ohjeet löydät täältä. Blogin muutkin pizzaohjeet ovat superhelppoja tehdä. Voit tehdä pohjan myös ihan normina eli ei gluteenittomana, jolloin käytät teff- jauhojen sijasta vaikkapa kaura- tai spelttijauhoja.
Mitä on teff-jauho
Teff-jauho on etiopialaisen hirssinsukuisen teff-kasvin pikkuruisista siemenistä jauhettua ravinteikasta, luontaisesti gluteenitonta täysjyväjauhoa. Se sisältää paljon mineraaleja kuten kalsiumia ja magnesiumia, kuitua ja laadukasta kasviproteiinia. Pähkinäinen ja hieman makeahko teffjauho sopii niin makeisiin kuin suolaisiinkin leivonnaisiin, kuten kakkuihin, leipiin, pizzataikinaan ja lettuihin. Ruuanlaitossa se toimii hyvin myös kastikkeiden ja keittojen suurustamisessa. Voit tilata tuotetta edillisesti FitnessFirstistäBlogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset FitnessFirstin nettikauppaan. Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.
Ohje:
2 munaa
200 g tavallista tai maidotonta tuorejuustoa
1 dl tavallista tai maidotonta juustoraastetta
1 rkl karkeaa psylliumkuitua*
0,5 tl suolaa
1 rkl öljyä 

Vatkaa käsin munat ja tuorejuusto kulhossa. Lisää psyllium ja sekoita hyvin. Lisää muut aineet ja sekoita. Taikina jää löysäksi tällä ohjeella.Voitele leivinpaperi öljyllä. Lusikoi taikina uunipellille ja tasoita lastalla tai lusikalla. Sinusta saattaa tuntua, ettei taikinan määrä voi mitenkään riittää koko pellille, mutta riittää se. Jatka vaan lusikoimista, taikina saattaa joistakin kohdista olla todella ohut, mutta se on ok sillä nyt ei olla tekemässä pannupizzaa. Paista pohjaa aluksi 200 asteessa 10-15 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja lisää tomaattipyre ja haluamasi täytteet, mausteet ja juustoraaste. Paista uunissa vielä niin kauan että juusto saa kauniin värin.

Ohjeessa esiintyvää teff-jauhoa voit tilata edullisesti täältä ja psylliumikuitua täältä. Muista käyttää alekoodia, joka mainittu tekstissä ylempänä.
Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa
Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.

*Postaus sisältää mainoslinkin