SOCIAL MEDIA

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Vähähiilihydraattinen suklaakakku

Kehittelin tämän kakkuohjeen isäni 70-vuotis syntymäpäiviä varten. Vaatimattomana miehenä isäni oli jo etukäteen ilmoittanut, ettei juhli merkkipäiväänsä. Soitin hänelle ja kerroin, että aion leipoa hänelle nyt kuitenkin kakun ja toivoisin, että hän ja äitini liittyisivät seuraamme. No sieltähän sitten vanhempani ilmestyivät paikalle ja vietettiin mukava kesäpäivä omalla perheellä. Kakku hupeni nopeasti ja oli syöty kokonaan jo seuraavana aamuna. Aloittaessani leipomaan olin tekemässä hieman toisenlaista suklaakakkua, mutta annoin jälleen kerran intuitioni johdattaa leipomista. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen- tätä ohjetta lukijani ovat odottaneet enemmän kuin mitään muuta ohjetta koskaan: sadat ihmiset ovat kyselleet ohjetta jo etukäteen kun julkaisin kuvia kakusta facebookissa.

Tämä suklaakakku on hyvä esimerkki siitä, että miten oikeilla valinnoilla voi valmistaa ihan mitä vaan vaikka noudattaisi erikoisruokavaliota. Kyseinen suklaakakku on vhh, gluteeniton, viljaton ja maidoton ja maultaan yksi parhaimmista kakuista, jota olen koskaan maistanut. Vehnäjauhoja ja valkoista sokeria ei tarvita yhtään mihinkään. Raaka-aineet ovat toki kalliimpia, mutta ne sisältävät ravinteita ja maistuvat paremmilta. Mielestäni on upeaa, että voi nauttia näinkin ihanaa herkkua terveellisesti eikä ole edes kyse siitä vältteekö hiilareita vai ei vaan ennemminkin siitä, että mitä hiilareita ruokavalio päivittäin sisältää: tuleeko hiilarit esimerkiksi marjoista ja hedelmistä vai valkoisesta sokerista ja vehnäjauhoista. 



    Millä voin korvata?

Leivokset ovat vähähiilarisia. Sen lisäksi ne ovat myös maidottomia, gluteenittomia ja viljattomia. Mitä tummemman suklaan valitset, sitä vähemmän hiilareita. Itse käytin 70 prosenttista tummaa suklaata. Maidottomat käyttävät maidotonta margariinia, maidotonta suklaata tai raakasuklaamassaa ja kaura-, kookos- tai soijakermaa. Viljattomat taasen käyttävät vispi-, kookos- tai soijakermaa. Mikäli et halua käyttää hiilaritonta sokeria, niin voit korvata ne esimerkiksi kookos- tai täysraakaruokosokerilla. Muistathan aina blendata koivusokerin ettei se narsku ärsyttävästi hampaissa. Voit korvata manteli- tai lupiinijauhon vaikkapa kookosjauholla. Jos et välttele hiilareita, niin voit korvata jauhon esimerkiksi gluteenittomalla jauhoseoksella, riisijauholla tai speltillä. Muista kuitenkin, että speltti on alkuvehnä, joka sisältää gluteenia.

    Tuotteita edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta


    Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

    Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.



    Ohje (pohja): 

  • 200 g tummaa suklaata 
     175 g voita tai maidotonta margariinia
  • 3 dl blendattua koivusokeria
  • 4 kananmunaa
  • 0,5 tl leivinjauhetta

  • Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele paperin pinta ja vuoan reunat rasvalla. Sulata suklaa ja rasva erikseen varovasti vesijauheessa. Anna jäähtyä. Vaahdota jäähtynyt rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon sulanut suklaa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne varovasti taikinaan, mielellään käsin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 160-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna suklaakakun jäähtyä vuoassa, ennen kuin irrotat sen vuoasta leivinpaperin päälle. Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin ja anna kakun jähmettyä muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään. 

Täyte:

4 dl kookos-, kaura- tai soijakermaa
200 g tummaa suklaata
250 g mascarponejuustoa tai maidotonta tuorejuustoa
4 liivatetta
2 rkl vettä

Vatkaa kerma kuohkeaksi. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Sekoita jäähtynyt suklaa ja tuorejuusto sähkövatkaimella kerman sekaan. Liota liivatteita kylmässä vedessä vähintään 5 minuuttia.  Kuumenna vesi kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuuman veden sekaan. Sekoita niin kauan kunnes ne ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi. Lisää jäähtynyt liivateseos kermaseoksen sekaan ja sekoita  tasaiseksi. 

Kokoaminen:

Halkaise pohja varovasti kahtia lastalla tukien. Laita toinen puolikas leivinpaperin päälle ja levitä puolet täytteestä pohjan päälle. Seuraavaksi laita taas toinen pohja täytteen päälle ja pohjan päälle loput täytteestä. Tasoita hyvin. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään kuorruteen valmistumisen ajaksi.

Kuorrute:

100 g tummaa suklaata
1 dl kookos-, kaura- tai soijakermaa

Sulata tumma suklaa ja vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita jäähtynyt suklaa kerman joukkoon. Levitä seos kakun päälle ja tasoita. Voit koristella kakun rouhitulla suklaalla tai sulatetulla tummalla suklaalla. Anna suklaakakun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli ennen tarjoamista. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä. Säilytä kakku jääkaapissa.






Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Täältä löydät lisää blogin terveellisiä ruokaohjeita.


Lähetä kommentti