SOCIAL MEDIA

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Vähähiilihydraattinen sipuli-lehtikaali-vuohenjuusto piirakka

Postaus sisältää linkit 4:ään eri vhh suolaiseen piirakkaohjeeseen
Tämä piirakkaohje on osoitus siitä, miten hyvin asiat sujuvat kun antaa niiden sujua pakottamatta, itsestään. Piti alkaa tekemään ruokaa eikä huvittanut yhtään. Eikä kaapissa edes ollut paljoa mistä olisi mitään järkevää saanut tehtyäkään. Tympäisi. Sitten päätin tehdä jotakin niistä raaka-aineista, joita kaapista sattui löytymään: edellisen päivän parsa- ja kukkakaalin jämät, pieni juustopala, vuohenjuustopalanen, sipuli, pakastettu lehtikaali, kananmunat ja yksi purkki kermaa. Ajattelin kokeilla vhh suolaista piirakkaa ja voin käsi sydämmellä kertoa, että tuli parasta suolaista piirakkaa mitä olen koskaan maistanut. Lehtikaali lisää piirakan ravintoarvoa huimasti ja vuohenjuusto ja sipulinvarret tuovat siihen ihanan makuvivahteen. Erityisen paljon pidin pohjasta, jonka rakenne oli todella hyvä, reunatkaan eivät valahtaneet alas kuten usein näissä vhh piirakkapohjissa tuppaa käymään. Samaa sanoivat mieheni ja poikani ja blogin virallinen totuudentorvi, Noppa. Pohja ja koko piirakka on superterveellinen ja todella helppotekoinen- noh, pitääkin olla, että minä jaksan sellaisen tehdä😇😂
Millä voin korvata?
Piirakassa ei ole juuri lainkaan hiilareita eli se on äärimmäisen vhh. Sen lisäksi se sopii gluteenitonta ja viljatonta ruokavaliota noudattaville. Mantelijauhon voit korvata esimerkiksi vähähiilarisella lupiiniauholla. Jos et välttele hiilareita, niin voit korvata jauhon esimerkiksi gluteenittomalla jauhoseoksella, riisijauholla tai speltillä. Muista kuitenkin, että speltti on alkuvehnä, joka sisältää gluteenia. 
Ohje (pohja:
3 dl keitettyä kukka- ja parsakaalia
3 munaa
2 tl karkeaa *psylliumia
0,5 tl hyvälaatuista *suolaa
oliiviöljyä tai voita vuoan voitelemiseen

Keitä kukka- ja parsakaali pehmeäksi ja muussaa ne soseeksi. Laita kaikki aineosat kulhoon ja sekoita lusikalla. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle lusikalla. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa 15 minuuttia.

Täyte:
3-4 kourallista pakastettua lehtikaalia
3-4 uutta sipulia varsineen
50 g vuohenjuustoa
2 dl kaura- soija- tai kookoskermaa
3 munaa
3 dl tavallista tai maidotonta juustoraastetta
0,5-1 tl hyvälaatuista *suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus valkopippuria

Levitä (käsin murskattu) lehtikaali, pilkottu sipuli varsineen ja pieneksi paloiksi pilkottu vuohenjuusto esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kerma ja munat keskenään. Lisää suola, mausteet ja juustoraaste. Kaada seos täytteen päälle.  Paista uunissa vielä 20-25 minuuttia kunnes piirakka saa kauniin värin.

TILAA OHJEESSA TUMMENNETULLA TEKSTILLÄ OLEVIA TUOTTEITA EDULLISESTI FITNESSFIRSTISTIN NETTIKAUPASTA
Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.*Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan. Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.

HUOM! Olen päivittänyt taas instaani uusia ketoruokakuvia ja syvien selkä- ja vatsalihasten harjoitusvideoita. Käypä kurkkaamassa, insta löytyy nimellä satusjoholm.
Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa

Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, joka löytyy nimellä satusjoholm.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-, jooga- ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
*Postaus sisältää mainoslinkkejä

MUITA BLOGIN VHH SUOLAISEN PIIRAKAN OHJEITA:
Ohjeen löydät täältä.

Ohjeen löydät täältä.
Ohjeen löydät täältä.

2 kommenttia :

  1. Hei Satu! Kiitos ihan mahtavan mielenkiintoisista resepteistäsi! Testasin tämän postauksen ohjetta ja sain herkullista piirasta.
    Linkitän blogisi omaani, jos sinulle sopii!
    Terveisin entinen jyväskyläläinen, nykyisin Hämeessä asusteleva Leena!

    VastaaPoista
  2. Hei, mikä ero on karkealla psylliumilla ja jauheella? Toimiiko ne jotenkin eri tavalla? Ostin eilen puhdistamon "erittäin hieno psylliumjauhe"paketin ja mietin voiko sitä käyttää tähän pitsaan taikka piirakkapohjiin?

    VastaaPoista