SOCIAL MEDIA

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Silmävamma ja vetäytyminen hiljaisuuteen


Olin viikko sitten lauantaina jälkikisoissa koiran kanssa ja heti jäljen alussa törmäsin oikean silmäni suoraan puun oksaan. Tunsin kuinka oksa rasahti ja hajosi silmääni. Kipu oli lamaannuttava, olin varma että silmä puhkesi. Yritin peittää kivun koiralta, mutta onnistuin siinä huonosti. Tuto huomasi heti, että jotain on vialla. Yritin raahautua koiran perässä samalla poistaen tikun palasia silmästäni. En pystynyt pitämään silmää auki ja se vuosi vettä aivan solkenaan. Olimme kahdestaan keskellä metsää, joten ainoa toivoni oli Tuto, joka jäljestäisi meidät autolle. Muutama keppikin siinä matkalla löydettiin, mutta eihän siitä jäljestämisestä enää kisamielessä mitään tullut. Tälläkään kertaa koira ei jättänyt minua metsään eli löydettiin autolle. Kokoontumispaikalla toimihenkilö huuhteli silmän ja laittoi siihen lapun. Kipu oli niin kova, että itku pääsi kivusta ja harmituksesta. Onnettomuus ei todellakaan ollut koiran vika, joka jäljesti tosi rauhallisesti.


Keskussairaalassa todettiin salveiskalvossa 4. millin haavauma. En nähnyt silmällä kunnolla ja välillä se mitä näin, näkyi kahtena. Kipu oli niin kova, että tärisin ja vapisin niin kovasti, ettei lääkäri pystynyt tutkimaan silmää ennen kuin sain opioottipohjaisen ruiskeen lihakseen ja puuduttavan silmätipan. Sitä, onko silmän sisälle mennyt tikkuja, ei pystytty poissulkemaan, joten sain ohjeen seurata tilannetta huolella. Antibioottitippojen ja kipulääkkeiden kanssa lähdettiin kotia kohti. Ensimmäisen illan ajan kivut olivat niin kovat etten pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä ja olemaan liikkumatta. Tuntui, että hengityskin pahensi kipua. Kuin ihmeen kaupalla sain kuitenkin yöllä nukuttua tosi hyvin. Seuraavana aamuna kipu oli jo hellittänyt tosi paljon.


Parin päivän kuluttua näkö oli palautunut jo sen verran, että päätin lähteä Tuton kanssa mökille lepäämään ja sulattelemaan tapahtunutta. Isälläni on kaksi mökkiä aivan metsän keskellä Pohjanmaalla, lähimpään taloon on matkaa ainakin 5 kilometriä eli mökillä saisin olla todellakin yksin ajatusteni kanssa.  Isä oli tuonut mökille valmiiksi lähdevettä lähellä sijaitsevasta lähteestä ja laittanut takan päälle. Vähän aikaa vaihdettiin kuulumisia, katsottiin kaasuhellan ja aggrigaatin käyttö ja sitten isä lähti kotiin. Jäätiin kahdestaan Tuton kanssa keskelle metsää. Nopeasti huomasin, että jostakin kumman syystä nettiyhteys ei toiminut lainkaan. Vitsi kun tuli outo olo. Samalla tajusin miten riippuvaiseksi olen tullut netistä ja somesta. Hetken aikaa piti istua alas takkatulen ääreen ja miettiä mitä minä nyt tekisin. Ulkona satoi kaatamalla vettä ja sadetta oli luvassa myös lähipäiviksi. Käytiin Tuton kanssa vesisateessa lenkillä ja mentiin sen jälkeen nukkumaan. Sain vasta aamuyöllä kunnolla nukuttua, koska olen koko elämäni kärsinyt avoimien ikkunoiden kammosta. Pelko tulee esiin ainoastaan yöllä ja sitä esiintyy myös silloin kuin en ole yksin kotona. Minulla on sellainen pelko, että joku kurkistaa sieltä ikkunasta tai näen ikkunassa jotakin sellaista mitä en halua nähdä. Ajattelin nyt kohdata tämän pelkoni perusteellisesti ja mikä onkaan siihen parempi tilaisuus kuin silloin kun olet yksin keskellä metsää täydellisessä eristyksessä.


Isä soitti aina aamuisin, että onko hänen prinsessansa vielä hengissä😊 Pari ensimmäistä päivää satoi, jolloin lenkkeiltiin Tuton kanssa, polttelin takkaa, saunoin, kävin monta kertaa uimassa, kuvailin luontoa ja illalla paistelin grillikodalla kanamakkaraa (jonka poltin aivan mustaksi- siinä tuli vuoden karsinogeenit yhdellä iskulla😂😂). Käki kukkui, linnut visertivät ja rannassa ui sorsaemo viiden poikasensa kanssa, kaksi tikkaa nakutti keittiön ikkunan edessä olevaa kelohonkaa. Yhtenä päivänä poljin jäljen koiralle lähimetsään. Tuto ajoi jäljen tosi hyvin eli se lauantainen loukkaantuminen ei näkynyt koiran jäljestämisessä- onneksi. Itselleni oli myös tärkeää mennä metsään mahdollisimman pian ettei tuosta tapahtuneesta jää kammoa. Tällä kertaa katsoin kyllä tosi tarkasti mihin astuin ja kävelin rauhallisesti. 




Metsäjälki on lajina sellainen, että siinä tulee helposti silmävammoja. Oliko minulla huono tuuri, kun oksa rasahti juuri keskelle silmää eikä osunut silmäkulmaan tai poskiluuhun kuten kymmeniä kertoja aiemmin? Höpö höpö- elämässäni kaikki tapahtuu tarkoituksella. Keskusteltuani äitini ja erään toisen selvänäköisen ihmisen kanssa ja vetäytyessäni hiljaisuuteen ymmärsin selvästi, että elämässäni on viime aikoina ollut liian kova kiire. Minut on vallannut tietyn tyyppinen vauhtisokeus, jota en ole saanut itse pysäytettyä vaikka olen sen tiedostanut. Olen kova tekemään ja saan aikaan paljon asioita, mutta liika on liikaa. Sen vuoksi sen oksan piti osua silmääni, että pysähdyn ja rauhoitun. En pysty jakamaan itsestäni muille mikäli väsytän itseäni liikaa.



“The hardest walk is walking alone. But it also makes you the strongest”.


Tällä hetkellä olen jo kotona.  Nyt silmävammasta on kulunut tasan viikko ja vielä päivällä silmä tuntui hyvältä. Ei se nyt normaali ollut, mutta näkö oli hyvin palautunut ja kipua ei ollut juuri lainkaan. Noin tunti sitten silmää alkoi särkeä uudestaan😓 Tuntuu siltä kuin siinä oli tikkuja/roskia ja silmää joutuu koko ajan räpsyttämään. Saas nähdä tuleeko tässä uusi lääkärireissu...




Blogiin pääset täältä.

8 kommenttia :

  1. Huh mikä kokemus, toivottavasti onni oli onnettomuudessa myötä! On ihana että saat levätä ja parannella silmääsi rauhassa ajatuksiesi kanssa!
    Paranemisia ja rapsutuksia hoitajallesi����������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❤️ Nyt kipu on taas yltynyt joten mietin tässä koko ajan että pitääkö lähteä ensiapuun...

      Poista
    2. Sunnuntai huomenta! Lähdithän ensiapuun, kipu ei ole tarkoitettu kestettäväksi. 💖-ajattelen ja lähetän paranemisen säteitä!

      Poista
    3. Voi kiitos❤️ Soitin päivystykseen ja sain hyvät ohjeet. Kipu ei ole kovaa ja välillä se on jopa poissa. Alkuviikosta on lääkäri, mutta lähden päivystykseen heti mikäli kipu voimistuu.

      Poista
  2. Onpa ollut kokemus! :( <3 Toivottavasti silmä tulee kuntoon.

    Ihanasti kuvailit mökillä olemistanne <3

    VastaaPoista
  3. Huh huh...kaikkea sitä voi sattua ja tapahtua! Tsempit täältäkin sille että silmä tulee täysin kuntoon! ♥
    Se on jännä juttu että jos ei osaa itse pysähtyä, niin yleensä se pysäys tulee jollain tapaa.
    Ja hei kiitos kun kerroit tuosta avoimien ikkunoiden kammosta. Mulla on kans mystisiä kammoja, ja tuntuu välillä että niistä ei oikein kehtaa ääneen puhua, ettei joku pidä ihan hulluna. Mulla taas on se, että en voi vieraassa paikassa kääntää selkääni ovelle. Ja huoneessa ei koskaan saa olla liian pimeää, koska jos yöllä herään enkä näe mitään, luulen tulleeni sokeaksi. Näistä syistä yleensä kaikkein mieluiten tulen aina joka paikasta kotiin yöksi. Tai jos joudun nukkumaan jossain muualla, niin mielellään aina niin että mies on mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Silmä on jo parempi. Pelot ja kammot kannattaa kohdata, jolloin ne väistyvät. Mutta se on kyllä kieltämättä kammottavaa😂😂❤️

      Poista