SOCIAL MEDIA

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Blogin virallisen laadunvarmistajan valmistujaiset

Selailin facea kännykälläni ja silmiini osui muutaman ystäväni postaus: tänään juhlitaan meidän Niilon tai Nean valmistumista kokiksi tai vaikkapa kosmetologiksi. Liitteenä oli Keskisuomalaisen juttu valmistuneista. Katselin listaa ja merkonomin kohdalla oli tuttu nimi: Atte Ahola! Herran jumala, sehän on meidän Noppa, blogin virallinen laadunvalvoja. Siis tuo tyyppi, joka antaa krittiistä ja joskus jopa ihan myönteistäkin palautetta postauksistani/kuvistani. Ja ennen kaikkea varoittelee, mihin juttuihin äiti sun ei ainakaan kannata lähteä mukaan. Meni jopa minun instaani puhelimellani toissa iltana ja vaihtoi siihen tiedot kohtaan bloggaajan tilalle julkisuuden henkilö😈😏 Meinasin pyörtyä kun näin sen ja pieni paniikki iski kun enhän minä osannut sitä heti muuttaa😂😂 Mutta teksti on siis muutettu, nou hätä. Mutta ihan tiedoksi jos joku sen ehti siellä nähdä, että tämä oli siis Nopan tekemisiä...


Vuosi sitten juhlittiin Allun ylioppilasjuhlia, voit lukea niistä täältä. Noppa valmistui jo helmikuussa kauppiksessa kun teki opinnot nopeutettuun tahtiin. Sen jälkeen Adonis on tehnyt töitä vakityöpaikassaan ja kiusannut äitiään. Niin, ja käynyt puntilla, puntilla ja puntilla. Ja syönyt puolen tunnin sisällä puntista- paljon. Ja arvostellut postauksiani. Ja ollut muutoinkin ihana. Noppa sai siis jo tuolloin postissa todistuksensa, mutta mitään juhlia ei järjestetty. En saanut lupaa vaikka olen useaan otteeseen lupaa pyytänyt. Kuulemma se on ihan turhaa.


- Teillä on huomenna siis koululla valmistujaisjuhlat? Et oo sitten puhunut mitään niistä meille.
- Mitä mä nyt niistä puhun kun mulla on jo todistus enkä aio ite mennä ees paikalle.
- Nielaisu. Toinen nielaisu. Siis etkö aio mennä juhlaan jossa saatte ne lakit?
- MItä turhaan mä sinne meen kökkimään jonkun lakin takia. Mitä mä sillä teen. Sitä paitsi elämästä menee hukkaan monta tuntia. Tienaan senkin ajan mielummin massia.
- Nielaisu. No niinpä tietenkin. Pidettäiskö sulle joskus kesällä jotkut juhlat sitten kuitenkin?
- Ei pidetä. Kakun saat leipoa.
- Ai saan vai😂😂 
- Sun blogista se vhh mansikka-lakritsi-kakku
- Kehen sä oot oikein tullu?
- Suhun
- 🙈🙉🙊 (No kieltämättä tuli mieleen esimerkiksi se tilanne kun parikymppisenä myöhästyin omista kihlajaisistani: olin nukkunut pommiin ja siitä huolimatta, että vieraita alkoi ihan pian saapumaan, lähdin juoksulenkille, koska lenkki oli tekemättä...)

Noppa ystävänsä Paten kanssa. Onnea myös Patelle

Siinä sitten lenteli tekstarit eksän ja nyksän kanssa. Ihan tiedoksi, että kyllä minä ihan mieheni kanssa keskustelen kasvotustenkin, nyt hän sattui vaan olemaan toisella paikkakunnalla. Kysyin heiltä, että oletteko tietoisia, että Noppa valmistuu huomenna. No eiväthän he olleet, tuli hämmentyneet vastaukset. Kävivät ihan lehdestä nimen lukemassa. 
Juhlia ei siis järjestetä, joten ei tarvitse ihmetellä jos et saanut kutsua. Syynkin nyt tiedät. Noppa on aina ollut hyvin tarkka ajastaan, sitä ei tuhlata mihinkään turhaan ylimääräiseen kuten rippi- tai autokouluun, turhiin juhliin tai muuhun vastaavaan. Adonis teki minulle jo 12-vuotiaana hyvin selväksi, että hän ei sitten tule uhraamaan viikkoa elämästään rippikouluun, joka on uskonnollista aivopesua. Suku vähän nieleskeli, minä en ollut edes yhtään yllättynyt. Hän ei ole erilainen sen takia, että haluaa olla erilainen. Hän on omantien kulkija, joka on oma itsensä. 


Noppa rakas pieni pallero: rakastan sinua koska olet Sinä. Jos etsisin elämääni gurua, jonka oppeja haluaisin imeä omaan elämääni, se olisit Sinä. Olet itsellesi uskollinen joka tilanteessa ja itsellesi se kaikkein tärkein. Minulla on tässä asiassa vielä vähän opeteltavaa, sen takia Sinä olet elämässäni näyttämässä esimerkkiä. Et puhu, et kirjoita vaan elät omaa unelmaasi. Enkä minä niin kamalasti niitä juhlia olisi halunnut järjestääkkään😂 Nehän on ihan turhia😂 Ai niin- onnea😀💗


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin terveellisiä ruoka-ohjeita löydät täältä.

Blogin etusivulle löydät täältä.

Lähetä kommentti