SOCIAL MEDIA

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Matcha-piparminttu-raakajäätelö ilman lisättyä sokeria


Poikkeuksellisen pitkä toukokuun hellejakso on tehnyt tehtävänsä ja mieli tekee jotakin kylmää ja virkistävää. Itsetehty jäätelö on mitä parhain viilentävä herkku näillä keleillä. Kun jäätelön valmistaa itse, säästyy lisäaineilta ja valkoiselta sokerilta- mausta kuitenkaan tinkimättä. Jäätelön valmistaminen on todella helppoa: siihen ei tarvita raaka-aineiden lisäksi mitään muuta kuin pakastin, blenderi/sauvasekoitin, kulho ja lusikka, jolla sekoittaa jäätelömassaa pakastuksen aikana. Jäätelökonekin minulta löytyy, mutta sitä ei tule juurikaan käytettyä koska ilman sitäkin jäätelöstä tulee ihan yhtä hyvää.


Idean tähän jädeen sain japanilaisissa ravintoloissa usein tarjolla olevasta vihreätee jäätelöstä. Parasta vihreä tee jäätelöä olen nauttinut Kapuki ravintolassa Helsingissä. Se on aivan taivaallista😍Halusin tehdä jädestä mahdollisimman luonnollisen makuisen, joten en lisännyt siihen mitään makeuttajaa- mielestäni se ei sitä tarvitse. Maista itse kuitenkin jäätelömassaa ja lisää vaikkapa hieman juoksevaa hunajaa tarvittaessa. Hunajaahan voi lisätä senkin jälkeen kun jäätelö on valmista ripottelemalla sitä jäätelön päälle. Ripottelin jäden päälle hieman matchaa ja cashewtahnaa- NAM😍


Ravitsemustieteiden opiskelija Moona Partanen (minun miniä😀) kertoo matchasta seuraavaa:

Macha on käytännössä jauhettua vihreää teetä, jonka terveysväitteet perustuvat vihreän teen terveysväitteisiin eli pääasiassa antioksidatiivisiin vaikutuksiin. Vihreä tee sisältää α-tokoferolia (E-vitamiini), β-karoteenia (A-vitamiini) ja askorbiinihappoa. Näistä E- ja C-vitamiini toimivat elimistön luonnollisessa antioksidanttipuolustuksessa yhdessä estäen oksidatiivista stressiä, joka mm. vanhentaa ja altistaa tulehdussairauksille. Machassa on myös kasvin omia antioksidantteja, polyfenoleita ja katekiineja, joiden on tutkimuksissa todistettu estävän kasvaimien kasvua, hidastavan plasman ja LDL-kolesterolin hapettumista laboratoriotesteissä ja näin ollen alentavan ateroskleroosin ja muiden sydänsairauksien riskiä vähentämällä huonon kolesterolin määrää. Machasta on löydetty runsaasti aminohappoa nimeltä L-teaniini, jolla on on antibakteerisia vaikutuksia ja rentouttava vaikutus kehoon.

Itse käytän Puhdas+:n matchaa, jota voit tilata täältä. Käytän matchaa myös smoohtiessa, raakajäätelössä ja raakasuklaassa. Olethan jo maistanut suuren suosion saanutta, hienostuneen ja raikkaan makuista matcha-piparminttu-juustokakkua, jonka ohjeen löydät täältä. Rasvamatchan ohjeen löydät täältä.

Lue lisää matchasta täältä.

Moona Partanen ja Mummun kulta rakkain ipana Kara



Rasva-matcha

Matcha-piparminttu-juustokakku

Ohje:

400 g  jääkaappi kylmää kookosmaitoa (kova osa)
1-1,5  jäistä luomu banaania
0,5 rkl luomu sitruunaa
2 tl piparminttu-uutetta

Pilko banaani. Laittaa kaikki aineosat kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tai blenderillä sileäksi. Laita pakastimeen pariksi tunniksi. Sekoita puolen tunnin välein.


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin terveellisiä ruoka-ohjeita löydät täältä.

Blogin etusivulle löydät täältä.

Lähetä kommentti