SOCIAL MEDIA

torstai 5. huhtikuuta 2018

ARJEN HAASTEITA OSA III: Elämää eksän ja nyksän kanssa samassa asunnossa

Postaus on osa Arjen haasteita- postausarjaa, joka kertoo uusioperheen arjessa kokemista käytännön haasteista. Jos juuri tällä hetkellä nuttura kiristää kovasti, niin suosittelen, että jätät postauksen lukematta. Tämä postaus käsittelee kahden vuoden ajanjaksoa, jonka aikana asuimme eksäni talossa nykyisen mieheni, eksäni ja kahden poikani kanssa. Asia herätti laajasti kummastusta tutuissa ja tuntemattomissa. Itseäni kummastutti kovasti ympäristön reaktiot kun elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa kaikenlaiset apila-, sateenkaari-, ystävä- ja transperheet ovat yleisiä.

Muutama vuosi sitten huomasin olevani tilanteessa, että asuin samassa talossa poikieni, nykyisen mieheni ja eksäni kanssa. Asuimme kaikki eksäni paritalossa, koska asumisterveysasiantuntija oli käskenyt meitä muuttamaan heti pois omasta kodistamme, jossa olimme ehtineet asua ainoastaan pari kuukautta. Nykyinen mieheni oli viikot töissä Helsingissä, jossa hänellä oli oma asunto. Eksäni taasen asui minun ja poikien tavoin Jyväskylässä. Hetken aikaa keskusteltuani tilanteesta nyksän ja eksän kanssa, päädyimme siihen tulokseen, että pakkaamme kimpsut ja kampsut ja muutamme heti eksän luokse, joka asui puolen kilometrin päässä silloisesta kodistamme. Sitten miettisimme kaikessa rauhassa mitä tekisimme asialle ja kuka muuttaa mihinkin. Asumisjärjestely oli alunperin tarkoitettu lyhytaikaiseksi tilapäisratkaisuksi.

Ympäristö reagoi voimakkaasti, ystäväni tuli meille aina lauantai aamuisin fiilistelemään kolhoosin tunnelmaa

Aikaa kului eikä asuntoasia selvinnyt silmän räpäyksessä. Mukaan astuivat juristit ja tutkimukset, joista en halua tässä postauksessa sen enempää kirjoittaa. Asia on sovittu myyjien kanssa, remontit tehty, asunto myyty ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Tosin asian setviminen kesti kaksi vuotta. Kahden vuoden ajan asuimme kaikki saman katon alla. Nyksä liittyi seuraamme viikonloppuina ja lomien aikana. Välillä olin viikonlopun hänen luonaan Hesassa. Alkuhämmennyksen jälkeen arki asettautui uomiinsa ja aina aika ajoin kävimme porukalla keskusteluja miten jatketaan. Päädyttiin aina siihen tulokseen, että jatketaan vielä hetki samalla tavalla kun eihän meillä mitään hätää ollut kenelläkään. Kaikkien mielestä poikien kannalta nykyinen asumisjärjestely oli paras mahdollinen. Olihan se aika koomista kun asuin viikot "vanhan perheeni" kanssa ja viikonlopput laajennetulla kokoonpanolla. Erityisen hämmentävää oli se, että sopeuduimme tilanteeseen erittäin hyvin ja järjestely tuntui jopa luontevalta. Me siis sopeuduimme- ympäristö kyllä reagoi tilanteeseen jyrkän epäluuloisesti. Ihmisten oli yllättävän vaikea ymmärtää, että olen edelleen naimisissa oman aviomieheni kanssa ja ainoastaan asun eksäni luona. Toki oli poikkeuksiakin: eräs ystäväni tuli meille aina lauantaina aamupäivisin, meni sohvalle makaamaan ja halusi vaan fiilistellä meidän kolhoosin tunnelmaa😂💗

Sukulaisetkin sopeutuivat ja eihän heillä itseasiassa ollut vaihtoehtoja. Erityisesti isääni tilanne tuntui huvittavan erityisen paljon ja hän jaksoi väsymättä vitsailla siitä. Jouluna mentiin koko revohka eksän siskon ja äitin eli Nisulan mummun luokse joulukahveille. Mummuun olin koko ajan pitänytkin yhteyttä eron jälkeen, enhän minä hänestä ollut eronnut. Vanhemman pojan rippijuhlat pidettiin eksän siskon luona porukalla, koska siellä oli enemmän tilaa. Ja sehän oli ihan itsestään selvää, että mikäli eksälläni olisi ollut tuolloin ollut naisystävä, olisi hänkin mahtunut meidän kolhoosiin ihan helposti asumaan😀

Eikö tuo eksä lähdekään pois kun nyksä saapuu viikonlopuksi?

Asuuko Satu ihan oikeasti kahden miehen kanssa? Eikö tuo eksä lähdekään pois kun nyksä saapuu viikonlopuksi? Miten he nukkuvat? Eivätkö lapset ole ihan sekaisin? Eikös eksien ja nyksien ja yleensäkin kaikkien tulisi vihata toisiaan eron jälkeen? Miten tämmöinen on yleensäkään mahdollista? Itsekin välillä ihmettelin, että miten olinkaan onnistunut valitsemaan itselleni sellaiset kumppanit nykyisyydessä ja menneisyydessä, jotka ovat näin sopeutuvaisia ja liberaaleja. Eksä ja nyksä tuntuivat viihtyvät todella hyvin toistensa seurassa ja eksäni tuntui olevan hyvin helpottunut aina kun nyksä tuli "kotiin!" Muistan ikuisesti ne hetket kun ihmettelin, missä miehet ovat ja löysin heidät loikolemasta sängyn päällä jääkiekkoa katsellen. Molemmat nauttivat selvästi äijämeiningistä ja siitä, että sai jakaa juttuja miesten kesken. Eikä minua selvästikään haluttu paikalle😂

Nukkumisjärjestelytkin saatiin helposti sovittua: nukuin arkipäivät toisen pojan sängyssä ja poika nukkui isänsä vieressä. Viikonloppuna nukuimme nyksän kanssa eksäni parisängyssä, poika pääsi omaan sänkyynsä ja eksä nukkui sohvalla. Olihan se perinteisessä mielessä hyvinkin boheemia😂Pojat saivat olla kahden vuoden ajan isänsä, äitinsä ja isäpuolensa kanssa saman katon alla. Eräänä päivänä toinen pojistamme tuli kotiin ja sanoi, että kaverit kyselivät miten me voidaan kaikki asua saman katon alla. Kysyin hieman huolestuneena mitä hän oli vastannut. Poika virnisti: "Mä sanoin niille, että kyllä ne kuule voi, koska ne on niin hulluja!"😂 Heitettiin yläfemmat: vastaus oli tietenkin paras mahdollinen ja erityisesti totuudenmukainen- siihen taisi loppua ne utelut. 

Kahden vuoden kuluttua eksäni, joka oli tuolloin sinkku, valitteli hieman ettei hänen naisasiansa oikein edisty: naiset eivät oikein ymmärrä meidän asumisjärjestelyjä. Kuulemma on outoa, että hänen asunnossaan asuu entinen vaimo ja hänen miehensä. Kummallisia naisia😎😇Tuolloin eksä ehdotti, että hän muuttaisi kaupunkiin asumaan. Meillä oli tuolloin juuri alkamassa nykyisen kotimme rakennusurakka, jossa kuluisi vielä aikaa. Palasimme perinteiseen eronneiden ihmisten asumismalliin yhtä elämänkokemusta rikkaampana. 

Miksi nykyään vihaaminen ja inhominen on normaalia?

Mikä on oikea tapa elää? Miksi eksää pitää vihata ja miksi on normaalia, että eronneet parit inhoavat toisiaan ja puhuvat pahaa toisistaan? Miksi lasten pitää erossa kärsiä vanhempien vihanpidon vuoksi? Miksi eksä ja nykyinen mies eivät voi olla kavereita tai edes sietää toisiaan?

Ihmiset ovat erilaisia. Jos tästäkin porukasta yksikin olisi ollut "kolhoosiasumista" vastaan, ei siitä tietenkään olisi tullut yhtään mitään. Kaikki kolme aikuista pisti omat tarpeensa ja mukavuudenhalunsa syrjään ja pisti lasten tarpeet ensimmäiseksi. Erottuamme eksäni kanssa sovimme, että vaikka epäonnistuimme avioliitossa, niin hoidetaan edes ero poikien ja itsemme takia hyvin. En voi väittää, että eksälläni olisi aina ollut kivaa kun entinen vaimo miehensä kanssa miehitti hänen asuntonsa. Jos nykyinen mieheni olisi ollut pätkääkään epäluuloinen tai mustasukkainen, ei homma olisi toiminut päivääkään. Ja kyllähän minäkin kaipasin omaa kotia, omia huonekaluja ja omaa rauhaa valtavasti, sillä kuten ymmärrätte, niin yhdessäkin miehessä on ihan tarpeeksi kestämistä😂 Sen sijaan nyksäni oli usein hyvinkin tyytyväinen kun nalkutuksestani ainoastaan osa kohdistui häneen😎😉

Paras palkinto tästä ajasta on se, kun toinen pojistani sanoi, että "Mä oon kyllä miettinyt sitä, että kyllä te kaikki kolme ootte ihan huipputyyppejä. Aina ajattelette meitä lapsia ensin. Ootte antaneet meille aikamoisen mallin elämään". Tuolloin kyyneleet virtasivat poskiani pitkin. Juuri siitä on kysymys minkälaisen mallin haluamme lapsillemme antaa. Tiedän, että tämänlainen järjestely ei olisi mitenkään mahdollista useimpien elämässä eikä siihen ole tarvettakaan. Ei kaikkien tarvitse muuttaa oman eksänsä kanssa saman katon alle, mutta sitä voi miettiä, mitä elämisen mallia haluamme lapsillemme näyttää omalla esimerkillämme, valinnoillamme ja puheillamme. Rakkautta ja hyväksyntää vai vihaa ja katkeruutta? Voittajina eivät ole ainoastaan lapset.

Mikä on tilanne tällä hetkellä?

 Eksä on mennyt naimisiin ihanan, juuri hänelle täydellisen, naisen kanssa. Pojat ovat jo aikuisia, enää toinen asuu kotona. Asumme siinä talossa, jota rakensimme "kolhoosi" asumisen aikana. Meillä on saksanpaimenkoira Tuto, joka on myös eksälleni tosi tärkeä. Jos minulla on hätä eikä mieheni ole kaupungissa, niin tiedän kenelle soitan. Pari päivää sitten eksä soitti ja kysyi lähtisiköhän mieheni hänen ja poikien kanssa loppuvuodesta Chigagoon katsomaan korista? Lupasin kysyä. Kysyttäni mieheltäni asiaa, hän vastasi, että mikä ettei. Sopivat kuulemma tarkemmin asiasta kun menevät yhdessä uimaan seuraavana päivänä. Niin muuten, miksei lähtisi?

Blogiin pääset täältä.




Aikaisempia ARJEN HAASTEITA postauksia voit lukea alla olevista linkeistä:

ARJEN HAASTEITA OSA 1: Mies kaupassa vaimon kirjoittaman kauppalapun kanssa






14 kommenttia :

  1. Olipas ajatuksia nostattava kirjoitus. Kuluneen vuoden aikana olen ollut tahtomattani tilanteessa, jossa olen joutunut miettimään mitä haluan elämältä. Siinä on sitten tullut pyöriteltyä erilaisia asumisratkaisujakin mielessä. Ihan tällaiseen en ole päätynyt ja näyttää, että pysymmekin ihan tässä missä nyt ollaan.

    VastaaPoista
  2. Tavallaan mielenkiintoinen kuvio. Kirjoituksesi laittoi ajattelemaan asiaa uudelta kantilta :) Silti en ehkä koe omalle kohdalle sopivaksi järjestelyksi, mutta eipä sitä koskaan varmaksi tiedä, ennenkuin vastaava tilanne osuisi kohdalle :D

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen järjestely. Mukavaa, että välit eksään säilyivät niin hyvänä, että tuollainen järjestely oli mahdollinen!

    VastaaPoista
  4. Olen aina ihaillut perhettä, jossa isä ja äiti asui vuoro viikoin kotona. Lasten elämän ympäristö ei muuttunut. Heidän ei tarvinnut erota kavereistaan tai vaihtaa kouluaan.
    Sinä osoitit vielä joustavamman ratkaisun.

    VastaaPoista
  5. Täällä toinen Satu johon kolahti exät ja nyxä serkuksia ja parhaitKavereita edellen 20 v ajan ja 3 uusin mies kaveri myön x kanssa tällä hetkellä asun 2 miehen kanssa 2 kerroksessa😂

    VastaaPoista
  6. Todella mielenkiintoinen postaus. Ehkä tuo sen takia aiheuttaa kysymyksiä, koska loppujen lopuksi harvalla niin hyvät välit exäänsä, että pystyisi samanlaiseen asumisjärjestelyyn ja/tai nyxä saattaa useilla olla hieman mustasukkaisempaa sorttia ettei sen vuoksi onnistuisi :D Itselläni ei exieni kanssa lapsia ole, joten siinä mielessä omalla kohdalla järjestely ei tuntuisi luontevalta, mutta lapset varmasti muuttavat asiaa - ja toisaalta ymmärrän aivan hyvin miksi alunperin järjestelyyn olette lähteneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se myös vaikutti asiaan, kun meillä oli viime vuosien aikana ollut runsaasti muuttoja. Olisi ollut lapsien kannalta ihan kohtuutonta taas muuttaa uuteen asuntoon.

      Poista
  7. Hieno juttu. Arvostan. Olen usein ihmetellyt, mihin se kaikki arvostus ja tykkääminen häviävät parisuhteen loputtua. Lapsista on helpompi hyvin huolehtia näin. Tässä lieneen taustalla olennainen oivallus: me emme omista toisiamme. Näillä energioilla hyvää elämää.

    VastaaPoista