SOCIAL MEDIA

perjantai 27. lokakuuta 2017

Saksanpainajainen intercityn eläinvaunussa


Meille tuli tällä viikolla äkkilähtö Hesaan: sain keskiviikkona tietää, että Tuto pääsee Talvion tutkittavaksi ja kuvattavaksi seuraavana päivänä klo 18.00. Samaiseksi päiväksi oli luvattu syksyn ensimmäiset kovat lumisateet ja mieheni kanssa mietittiin, miten olisi järkevintä matkustaa. Koska Kari olisi jo valmiina Hesassa ja pääsisimme hänen kyydissään kotiin,  päädyimme junaan. Ajatuskin siitä, että lähden kovassa lumipyryssä Hesaan ajamaan ja yöllä takaisin, hirvitti. Edellisen sakuni Biancon kanssa reissasimme vallan julkisilla kulkuvälineillä. Bianco oli tosi suuri narttu eikä mahtunut kunnolla nukkumaan muualla kuin käytävällä, joten ihmiset ja koirat sitten hyppivät lehmänhermoisen koiran yli kun koira kuorsasi ja piereskeli keskellä junan käytävää. Koskaan kukaan konduktööri eikä matkustaja valittanut koirasta ja sanonut, että tunge se sinne koira paikalle vaan olivat lähinnä huvittautuneita hyväntuulisesta tyttelistä, siis Biancosta.

Siinä lippua varatessani mietin mielessäni, että mitenhän mahtaa matka sujua terävän ja vilkkaan ja ei niin lehmänhermoisen Neiti Näpsäkän kanssa? Meidän tuurilla vieruskaveriksi osuisi tietenkin joku tuijottava ja muriseva buudeli. Tuto on kuitenkin jo 6,5 vuotias eikä ole koskaan matkustanut junalla. Olemme haaveilemassa matkaa pidemmäksi aikaa rapakon taakse ja tämä olisi hyvä tilaisuus nähdä millainen reissukaveri Tuto on.

Musta saksanpaimenkoira herätti runsaasti ihastusta rautatieasemalla


Saapuessamme juna-asemalle Tuto katseli juoksevia ihmisiä ja junia rauhallisesti ja suurella mielenkiinnolla. Olin täysin yllättynyt siitä, miten ihanasti ihmiset suhtautuivat mustaan saksanpainajaiseen: todella moni katsoi hymyillen ja jotkut tulivat jopa kysymään, että onko tämän koiran rotu saksanpaimenkoira. En huomannut, että kukaan olisi selvästi aristanut tai vältellyt koiraa. Menimme junaan viimeisenä ja jo ikkunasta huomasin, että käytävän toisella puolella on tietenkin 2 koiraa: juuri se valkoinen pikku buudeli ja noutaja. Meidän paikka oli aivan oven vieressä. Avasin varovasti junan oven, pidin koiran takanani ja esitin vieruskaverilleni toivomuksen, ettei päästäisi koiriaan tervehtimään Tutoa. Nimittäin voipi olla, ettei se oikein siitä tykkäisi. Vieruskaveri ymmärsi heti yskän ja lupasi pitää koiransa aisoissa ja piti lupauksensa.


Pääsimme hyvin paikallemme ja ohjasin Näpsäkän koirapaikalle. Vähän Tuto tietty ihmetteli ja pari kertaa piti sanoa, että siellä paikalla kanssa pysytään- onneksi vain vähän vajaa 4 tuntia:) Ensimmäisen tunnin ajan Tuto katseli edestakaisin ramppaavia ihmisiä, tutustui junan ääniin ja kuulutuksiin. Sen jälkeen Neiti rentoutui ja alkoi nukkumaan. Otin hihnan pois ja aloin tekemään töitä. Olin tosi yllättynyt matkustamisen helppoudesta ja siitä, miten super hyper rauhallinen koira oli- ihan kuin olisi huumattu.

Mamma tunki mut äsken väkisin junan vessaan

Junan vessoja ei ole selvästikään suunniteltu siten, että ihmisen lisäksi siellä istua kököttää saksanpainajainen

Sitten tuli vessahätä- minulle. Onneksi ihan meidän vaunun vieressä oli vessa. Yritimme molemmat ahtautua vessaan ja hännän kanssa tuli ongelmia. Huomasin kauhukseni, että junan vessoja ei ole suunniteltu siten, että matkustajan istuessa pöntöllä edessä istua tapittaa saksanpainajainen. Ilmeisesti suunnittelijalle on tullut iso suunnitteluvirhe! Kokeilimme ainakin 6 kertaa saada ovea kiinni ilman että häntä olisi ollut välissä. Viimein onnistuin siten, että koira seisoi takajaloillaan minua vasten. Istuin siis pöntöllä koira puoliksi sylissäni samalla mutisten Tutolle, että sillä on liian isojen korvien lisäksi liian pitkä häntä. Siitäkin selvittiin ja kun koira pääsi omalle junapaikalleen istumaan, arvosti se selvästi tilavaa paikkaansa.

Näkymä käytävän toiselle puolelle

Kuten jo mainitsin, vieressä istuvat koirat käyttäytyivät tosi hyvin. Eivät tunkeneet iholle. Välillä sieltä toiselta puolelta vähän tuijoteltiin ja kerran Tuto meinasi murahtaa, mutta kerta kiellosta uskoi ja lopetti. Eli hurjaa edistystä on tapahtunut, vielä jokin aika sitten ei meidän neitiä olisi kukaan koira saanut tuijottaa. Toki ympäristö ja konteksti on nyt hieman eri eli en mene väittämään, että meidän pihaan voisi tulla vieras koira tapittamaan Tutoa silmiin:) Juuri kun sain hyvän asennon ja koira oli vaipunut syvään uneen juna pysähtyy ja kuuluttaja kuuluttaa kauhukseni, että junassa on joku vika, jota selvitetään. Juna oli jo valmiiksi myöhässä 20 minuuttia, kello oli jo 16.40 ja Hesaan on matkaa tunti ja aika on klo 18.00. Jäimme Ryttylän asemalle odottelemaan josko vika löytyisi ja pääsisimme jatkamaan matkaa. 

Ambulanssitaksissa
Hyvin alkaneen matkan yllättävät käänteet

Mentiin jaloittelemaan ulos ja soitin pari paniikkipuhelua: eläinklinikalle ja Karille. Tuto hämmästyi, koska yhtäkkiä maahan oli ilmestynyt 20 cm lunta! Neito pisti junassa istuville matkustajille pienen leikki performancen pystyyn. Ei olisi monellekaan tullut mieleen, että ollaan ortopedille menossa:) Tulimme siihen tulokseen, ettei Karin kannata lähteä hakemaan meitä autolla koska aikaa matkaan kuluisi lähes kolme tuntia. Näin ulkona konduktöörin ja sain tietää, että jäämme odottamaan veturia, jonka saapuminen kestää ties kuinka kauan. 

Juttelen konduktoorin kanssa ja kerron tilanteeni asiallisesti. Sanon kuitenkin, että meidän pitää olla reilun tunnin päästä Hesassa ja VR saa nyt järjestää meidät sinne kuudeksi. Hetken keskusteltuamme konduktööri antoi minulle taksikortin ja sanoi, että voimme mennä Hesaan taksilla. Juna-asemalla oli parkissa tasan yksi tilataksi, joka osoittutui ambulanssitaksiksi. Vartin verran meidän kanssa matkusti 3 rouvaa Pieksämäen juna-asemalle ja loppu matka me oltiin Näpsäkän kanssa taksissa ihan kahdestaan. Tilanne oli lievästi sanottuna koominen. Sain kuulla, että junaan jäi monta henkilöä, joilla oli lento varattuna illaksi. No, kaikki on kuitenkin varmaan yhtä mieltä siitä, että koiran ortopediaika on paljon tärkeämpi kuin joku ulkomaanlento:) No, asiahan ei ollut minun päätettävissäni.

Läpivalaisuun menossa

Olimme perillä klinikalla klo 18.08. Kun hyppäsimme taksista, Tuto törmäsi klinikan pihassa Kariin, josta sitten riemu repesi- hyvä ettei menty karmit kaulassa klinikalle:) Pian Neito olikin unten mailla ja kuvauksissa saatiin selvyys pitkään jatkuneeseen epätietoisuuteen, josta kerron seuraavassa postauksessa. Tiedossa on hyviä ja huonoja uutisia. Sen verran voin kuitenkin jo kertoa, että syy koiran oireisiin löydettiin eli kaikkiin niihin asioihin, joita itse olen epäillyt löytyi vahvistus röntgenkuvista. Tässä on vähän sulateltavaa ja purankin ajatuksia postauksen muodossa lähipäivinä...


Yhteenvetona todettakoon, että Tuto osoittautui aivan loisto reissukoiraksi ja olen hyvin hyvin ylpeä Neidon käyttäytymisestä. Näpsäkän ego on entisestään kasvanut kanssamatkustajien taholta tulleen runsaan positiivisen huomion ja kehumisen myötä. Häntä on liian pitkä VR:n vessojen mitoituksiin ja korvat eivät edelleenkään meinaa mahtua kuviin...

Täältä
löydät lisää koira-aiheisia postauksia.

Huom! Osa kuvista on huonolaatuisia puhelinkuvia, pahoittelen syvästi.


2 kommenttia :

  1. Ihana Tuto ♥
    Meidän Viski on matkustanut laivalla jo reilut kymmenen reissua ja aina ollaan yhtä ihmeissään, että miten tuosta pölhästä kotikoirasta voikin muokkautua reissussa aina niin itsevarma ja lunki reissukoira. On tosin reissannut pienestä pennusta saakkka erilaisilla kulkuvälineillä, mutta silti se koirassa tapahtuva suuri muutos saa aina aikaan itsessä sen suuren ihmetyksen. Ja pelkästään positiivista palautetta ollaan saatu myös muilta kanssamatkustajilta hyvin käyttäytyvästä koirasta. Viski ei vaan oikein tykkää ylimääräisistä rapsuttelijoista, mutta onneksi tuo ulkoinen habitus takaa sen, että ihmiset yleensä juttelevat meille turvallisen välimatkan päästä.

    Pelonsekaisella jännityksellä jään odottelemaan sun seuraavaa postausta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nää osaa välillä yllättää❤️

      Poista